.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Hildegard "Hilda" Valentine - Mekko WIP

Eli ensimmäinen toivottavasti monesta WIP päivityksestä ennen Cosvisionia, katsellaan kuinka kerkeän kirjoittelemaan näitä.


Aikamoinen mekko. Paljon röyhelöä, pinkkiä ja tiukka yläosa. Otin haasteen mielelläni vastaan, joten lähdetään nyt katselemaan miten onnistuin!


Hildalla on todella paljon röyhelöä mekossaan, joten päädyin tekemään alushameen jossa on kolme röyhelökerrosta. Röyhelöt on kaikki vedetty tukikankailla jäykemmäksi ja viivottimella mitattu että niistä tulee kaikista saman levysiä. Älkää edes kysykö kuinka paljon röyhelöä käytin mekkoon, en ihan oikeasti tiedä.

Kuvassa näkyy myös yläosa mitä aloitin tekemään, eli ylipitkä korsettimainen yläosa prinsessa saumoilla. Prinsessa saumat on rakkaus, niillä saa niin hienon muodon eteen.


Tässä sitten yritin kaavoittaa alaosaa kello kahdelta yöllä derppis. Kohta alkoi tappelu yläosan röyhelöiden kanssa.


Joo. Kaikissa Hildan kuvissa tuota mekon puolivälissä olevaa röyhelöä ei näy, mutta päätin tehdä sen koska röyhelö on paikallaan kumminkin itse pelissä. Ongelma oli sitten tuo pinkki nauha joka meni röyhelön päälle.


En muista leikkasinko koko alaosan irti kaksi vai kolme kertaa, kun pinkki nauha vaan päätti vittuilla minulle. Ryppy, ryppy, ja ryppy! Ihan paskalta näytti vaikka kuinka yritin.


Päätin että fuck it, teen sitten vaikeemman kautta. Ompelin koneella yhden sauman nauhan sisältä että se kiinnittyi mekkoon, ja loput sitten hoidin käsin.


Olen varmaan monta kertaa ilmaissut blogissa kuinka INHOAN käsinompelua. Koska käsinompelu on itse saatana. Mutta samalla kun katoin telkkarista jotain "laatuviihdettä", ompelin nauhaa kiinni mekkoon. Ja arvatkaa mitä, nauha asettui tosi nätisti röyhelön kanssa mekkoon! I WON BITCHES MHUAHAHA.


Sitten pistin kiinni yläosan röyhelöt, olkaimet ja alaosan.


Kunnes tajusin että minun piti ommella sama nauha kiinni alaosaankin käsin. Ffffuuuuuu jne. Molempiin nauhoihin meni ainakin se pari tuntia, jos ei kolmea. Never again.


Loput röyhelöt kiinni ja tadaa, siinäpä se.


Tuosta sydämestä tulee kyllä WIP kuvia joten nou hätä.


Tälläisenä käytin mekkoa Yukiconissa, mutta Cosvisionia varten pistin siihen luut, koska mekko nousi ikävästi ylös aiheuttaen ilkeitä ryppyjä. Eipä nouse enään!


Stay cool!

~Hansku

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Tampere Kuplii 2014 = Galil

Itse "conista" minulla ei ole juurikaan mitään sanottavaa. En ole ollenkaan tapahtuman kohdeyleisöä, en lue edes Aku Ankkaa saatika länkkärisarjiksia, edes mangaa. Joten Kuplii on aina vähän semmoinen "lolol mennään Siperiaan hassuissa puvuissa ja nähdään kavereita jeejee" - tapahtuma. Joten en coniraporttia voi kirjoittaa.

Mutta mitä sen sijaan voin tehdä on antaa läjän kuvia Upotte!! ryhmästämme! Ja puhua vähän Galilista, kun siitä en ole blogiin mitään kirjoitellut.


Kun katselin Upottea!! ja Galil iskeytyi ruutuun, sydämeni oli heti myyty. Oli ihan pakko cossata tuota kissamaista pyssytyttyöä. Enkä ole ikinä tehnyt korvia tai häntää, joten jotain uutuuden viehätystä oli tässä perus koulupuvussa.


Huutelin sitten Twitterissä että hei, pyssytyttöjä anyone, ja sain joukkooni Lilianin Sakona, Suiggarin Siginä ja Rian (miksei sulla oo blogia! :D) Funcona. Aim set fire!


Galilin puku oli kyllä tosi simppeli tehdä. Perus koulupuku. Harmaita hiuksia sitten aiheutti peruukki ja häntä. Hännän kanssa oli muoto ongelmana, ja se että en oikein pidä karvakankaan ompelusta. Kukapa pitäisi?


Peruukin kanssa taas aiheuttivat piikit ja korvat ongelmia. Tykkään stailata enemmän "luonnollisia" tyylejä, kovista piikeistä kun on vaikea saada kivan näköisiä. Toista käyttökertaa varten takapiikkejä täytyy vähän lyhentää, sekä taakse tehdä kangaspalmikot mitä en kerennyt tekemään.


Korvat taas aiheuttivat conikansan seurassa ihastusta, sen takia koska olin blendannut korvat peruukkiin niin että olin tavallaan ottanut peruukkikuitua osaksi korvia. Minusta se näytti oikein kivalta!


Häntä ja korvat olivat sitten loppujen lopuksi lemppariosani puvussa, vaikka eivät olleet ne onnistuneimmat osat. Häntäkin heiluu niin söpösti kun heilutin pyllyäni! :3


Yksi syy myös Galilin valitsemiseen oli se että minulla on vieläkin kasottain valkoista karvakangasta, joten pystyin käyttämään sen ja värjäämään sen. Polyesteripohjaisen karvakankaat värjääminen toimi niin että otin suihkepulloon sinistä värinestettä, jonka tein sinisistä maaleista sekä vedestä, ja sitten suihkutin seoksen karvan päälle ja annoin kuivua vuorokauden. Sen jälkeen kun se oli kuivunut harjasin karvan tiheällä kammalla. Ja tadaa, värjättyä, pehmoista karvaa!


/cgl/ keskusteli vähän aika sitten cosplaysta ja tatuoinneista ja haluaisin kuulla teidän mielipiteenne tähän. /cgl/:n mielipide oli se että cosplay ja tatuoinnit ovat tosi badass juttu, eikä tatskoja kannata peittää. Olen kyllä ihan eri mieltä, yleensä peitän tatskani. Yleensä, mainittu asia tuppaa joskus unohtumaan kun kiireellä pitäisi keritä coniin. joten näissäkin Upotte!! kuvissa tatskaa vilahtelee.

Sana on vapaa aiheesta tatuonnit ja cosplay! (tai no, sana on kommenttiboksissani aina vapaa. Myös anonyymeille!)


Ja näin! Katse kohti Cosvisionia joka on kuukauden päästä, eli alan siis päivittelemään kasan kisapuku Hildan WIP materiaalia.

Stay cool!

~Hansku

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tampere herppis derppis Kuplii

Oh my god, ikkuna!!!!!
Sienissä
When you see it....

Happy Hansku :3
EVEN HAPPIER HANSKU!!!

Kohti ääretöntä... ja sen yli!!!



Seuraavaksi ihan vakavaa Kuplii päivitystä :D

Stay cool!

~Hansku

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Yukicon 2/2

Ajattelette kumminkin että hei Hansku, Yukiconhan oli jo 2 kuukautta sitten, mutta Hanskupa vastaa että hahaa, tämä päivitys onkin ihan ajankohtainen, koska puhun pelkästään Hildasta!

Miksi ajankohtainen? Siksi että pistän Hildan kuntoon ja käyn kisauttamassa pukua Cosvisionin kutsuvieraskisassa. Kun kutsu kisaan kävi ajatukset olivat vähän plööäähh ja kieltäytyminen kävi mielessä koska eh, enhän minä ole mikään superloistava kutsun ansainnut o.o. Päätin sitten loppujen lopuksi että fuck it, mennään vaan.

Ja puvuksi valikoitui Hilda! Josta tulen negistelemään tässä päivityksessä.

© Madu
Hilda.... on itselleni todella tärkeä hahmo. Puku taas ei onnistunut niin hyvin kun sen visioin päässäni. Puvun päälle laittamisen yhteydessä ei tullut sellaista woah fiilistä, vaan lähinnäkin plöäh onks pakko fiilikset. Meinasin jo moneen kertaan perua kisailmottautumisen koska tiesin että tällä puvulla ei ole mitään chanssejä sijoittumiseen, mutta jos olisin perunnut kisan, en olisi edes vaivautunut pistämään pukua päälle joten ajattelin että oh well, meneehän se tässä samassa.

© Madu
Onhan puvussa paljon hyviäkin puolia, en sitä täyspaskaksi sanokkaan, mutta harvoinpa olen ollut näin tyytymätön pukuuni, joka johtuu puhtaasti siitä että minulla ei vaan ollut aikaa kokeilla uusia tekniikoita epäonnistuneisiin osiin.

En muista mistä tämän poimin, sorry x.x
Mutta nyt negistelyt helvettiin ja kohti uusia haasteita! Jos joku osa ei tyydytä, se tehdään uusiksi. Ja juuri näin ajattelin tehdä Hildan kanssa. Käytän oikeasti tehokkaasti tämän ajan okei en huijaa ketään, mutta seriously, pistän pukua uusiksi siihen asti kunnes olen tyytyväinen. Uudet kenkäremmit, sukkanauhat, kaulakoru, proppi. Uusi päällys siipiin ja luita mekkoon. Ainakin näin aluksi.

© Tytti Levänen
Stay cool!

~Hansku


P.s. oli pakko vielä laittaa tämä tännekkin! :p :p :p

":p"

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Desucon Frostbite - Isurugi Mio - 2/2

Kaksi vuotta sitten kun tein Frostbiteen ED-version Miosta, lupailin että tekisin lisää Mioa. Sitten conia edeltävänä maanantaina kun Galilin peruukkia ei kuulunut ja piti keksiä äkkiä puku Frostiin, palasin takasin Mioon ja väänsin Mion maid puvun viidessä päivässä kasaan.

Ⓒ Madu
Miohan on kovanluokan tsundere sekä sadisti, mutta en osaa yhtään posettaa tyyliin kuuluvasti. Yritin, mutta näytin todella tyhmältä. Pidimme Amandan kanssa vaan kymmenisen minuutin pitkän kuvaussession, koska kumpaakaan ei huvittanut kuvailla joten posekokeilut jäivät muutenkin todella vähäisiksi. Oh well!

Loput kuvat Ⓒ Anmanda
Miossa oli ihana olla vänkärinä, muutamastakin syystä. Yksi, puku oli todella mukava päällä. Kaksi, oli vaan jotenkin ihanaa juoksennella työtehtävissä meidomekko päällä!


Puku siis tosiaankin valmistui viidessä päivässä, eikä edes jäänyt mitenkään viimetinkaan! Nopeat yksinkertaiset puvut ei ole ehkä se mun juttu, mutta oli vaihtelun kannalta kiva tehdä jotain simpppeliä. Ja sitä paitsi essu oli ehkä jotain niin ihanuutta! Niin söpö :3


Tosin jätin ihan tahallani pois sukkien koristeet, koska tiesin että sukat tulisivat valumaan ja koristepalaset näyttämään siis todella tyhmiltä. Joten tein vähän kompromissia, jätin ne kokonaan sitten pois, enkä varmaan tulevaisuudessakaan ajatellut tehdä niitä jos Mion joskus jonnekkin uudestaan laitan.


Seuraavaksi kirjoittelen 2/2 Yukicon päivityksen pois alta, eli juttua vampyyritaikatyttö Hildasta!


Stay cool!

~Hansku

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Desucon Frostbite - Paras con ikinä 6/5 - 1/2

Huhuh Frostista on jo viikko, mutta tuntuu kuin se olisi loppunut vasta eilen. Niin mahtavuutta ja ihanuutta koko tapahtuma etten vieläkään oikein käsitä tätä.

Anyways, tässä nyt tapojeni mukaisesti höpöttelen tapahtumasta, ja 2/2 päivityksessä sitten puvustani.


Perjantai: 

Perjantaina oli jo eka työvuoro, joka alkoi melkein heti siitä kun olin päässyt Lahteen. Toimin ekaa kertaa vänkärinä, ja nyt toimin siis ihanan Ilonan alaisena cosplayvänkärin puuhissa. Perjantaina auteltiin kisaajia lavaharkkojen kanssa, aina rento päivä.

Tämän jälkeen hotelille ja muutama (7) drinksua naamaan, join ihan puhtaasti tylsyyteen kun seurani saapui vasta ihan illalla. Nopean baarireissun kautta keskiyön jälkeen pelaamaan pelihuoneeseen vähän pelejä, ja siitä sitten nukkumaan.


Lauantai:

Lauantaina ylös ja puku päälle, siitä sitten alkoi kymmeneltä cosplaypaikkalippujen jako infolla. Ajattelin tehtävää ensiksi jotenkin tylsäksi, mutta sitten kun siihen pääsi kiinni se oli oikeasti todella hauskaa! Outoa ajatella että lippujen jakaminen voisi olla hauskaa, mutta nautin oikeasti siitä tosi paljon ja se 3 ja puoli tuntia meni todella nopeasti. Ihanaa puuhaa <3

Sieltä sitten bäkkärille ja itse sain tehtäväksi hoitaa Hall-cosplaykisaajia. Oli tosi kiva jutella kisaajille ja antaa ensikertalaisille vinkkejä, ngghh, cosplayvänkärinä toimiminen oli vaan kokonaisuudessaan niin täydellistä hommaa etten en edes kestä sen ihanuutta.

Hommien jälkeen menimme hotellille ja nautimme muutaman (pullon+2), ja lähdimme testaamaan Lastun juomatarjontaa. Mikään Desudrinkeistä ei kutkuttanut joten ihana baarimikko teki omien toiveiden mukaisen, todella ihanan drinkin, nams!


Taaskin tiemme johti pelihuoneeseen ja siellä muutaman roundin jälkeen hotellin sänky kutsui.

Desu voisi jatkossakin tarjoilla juotavaa Lastun puolella, ainakin omaan silmään homma pelasi tosi hyvin. Kukaan (en edes minä) ollut kauhean kännissä, ja porukka osasi olla kunnolla. Omaan silmään K-18 leima toi vain juotavat, tissejä AMV-kisassa ja vähemmän porukkaa, joten en näe mitään syytä miksei juominkeja voisi ottaa kaikille sallittuihin tapahtumiin mukaan.


Sunnuntai:

Sunnuntaina piti mennä pelkästään ohjelmissa, mutta aamuinen krapula ja yleinen väsymys aiheutti vähän ongelmia ohjelmien katselussa. Kyllä me, no, yksi käytiin katsomassa, keh.


 AMV-kisa oli... no AMV-kisa. Ainoa ero tässä kisassa verrattuna muihin kisoihin oli tissit, niitä muutamassakin videossa vilkkui. Ja pyllyjä, ei unohdeta niitä. Nauroin kun yhdessä videossa oli paljon materiaalia Hyakka Ruouran Samurai Girlsseistä, ja nyt kaikki tietävät kuinka pervosta sarjasta olenkaan cossannut!


Valitettavasti Nörtille naista luento meni itseltäni ihan ohi, nimittäin conitus oli ottanut osansa minusta ja nukuin koko luennon. Hups. Kyllähän sitä joskus pitää vähän nukkua :DD


Sitten otettiin vähän kuvia joita sitten lisää seuraavassa päivityksessä, ja sen jälkeen sitten päättäjäisiin. Oli ihan kiva että Desucon antoi Frostin kävijöille ennnakkovarausoikeuden, mutta herranjee ne järjestelyt. 8 tietokonetta ja 2000 ihmistä? Jono oli semmoinen että en todellakaan jäänyt jonottelemaan.

All and all Frosti oli ehkä paras tapahtuma missä olen ikinä käynyt. Siis ikinä. Yleensä tykkään Traconeista enemmän kun Desuista, eli tämän vuoden Traconilla on aikamoinen urakka jos minun listassani haluaa takaisin ykkösconiksi.


Stay cool!

~Hansku

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Yukicon 1/2

Olen vähän jäljessä tämän tekstin kanssa, mutta annoin itselleni sellaisen aikataulun että tämä pitää tulla ulos ennen Frostia, koska tiesin että olen erittäin kiireinen. Hei, tavoitteeseen päästy, jee! Pidän as usual tämän tekstin mahdollisimman lyhyenä.

Eli tässä tekstissä puhun itse tapahtumasta, ja toisessa sitten vampyyritaikatytöstä Hildasta.

I'm so beautiful ~ :p (Nauran tälle kuvalle vielä 10 vuoden päästä :D ":p")

Lauantai:

Lauantaiaamu alkoi alkaisella herätyksellä ja Hildan puvun tekemisellä. Hups, enkö ikinä opi? (Spoiler, en). Kun puku oli saatu jotenkin kasaan, oli aika saapua conipaikalle.


Conipaikka oli mielestäni ihan hyvä, tosin se sisälsi ehkä vähän liikaa portaita. Portaita joka paikassa! Koko lauantai menikin sitten kisajutuissa, olin siis Hildalla kisaamassa. Lauantaina olisi ollut muutama ohjelma mitä olisin voinut käydä kuuntelemassa, harmi etten päässyt.

Kisajärjestelyt oli mielestäni hoidettu hyvin. Peruutuksia tuli todella paljon joka sitten sekoitti aikatauluja jonkin verran, muttei niin huimasti että se olisi häirinnyt. Bäkkärin ruokatarjoilua ei ensiksi ollut, mikä harmitti, mutta sitten nenän eteeni ilmestyi voileipiä missä oli ties mitä päällä, triplaihanuutta! Empä ole yhtä hyviin ruokiin bäkkärillä törmännyt koskaan.

Sijoutusta kisasta ei tullut, joka ei itseasiassa edes harmita, johtuen siitä kuinka viime hetken puku Hilda oli. Voisin pistää Hildan kunnolla kuntoon ja viedä sen vielä koskus kisailemaan, mutta saa nähdä että minne.



Sunnuntai:

Sunnuntai oli todella lyhyt päivä, joka vähän pisti harmittamaan. Ainoa ohjelma mitä käytiin katsomassa oli esityskisan tilalle pistetty nettipukukisa.


Lopun päivästä sitten hengailimme Desumajassa.

Yhteenvetona voisin sanoa sitä että Yukicon kaipaa enemmän ohjelmaa, enemmän tekemistä, Nyt coni tuntui todella lyhyeltä, eikä katsottavaa ohjelmaakaan ollut melkein yhtään. Mutta ensimmäistä kertaa järjestävväksi coniksi Yukicon oli kyllä ihan positiivinen yllätys!

Stay cool!

~Hansku