Traconit ovat aina olleet vuoden lempitapahtumani, ja kun tämän vuoden muut tapahtumat menivät henkisesti vituilleen syystä yksi ja kaksi, olin jotenkin peloissani että mitähän Traconista tulee. Mutta ihan turhaan olin, Tracon oli itselleni parempi con kun kaikki vuoden conit yhteensä. True story morning glory.
Vaikka tosin järjestelypuoli oli huonompi kun esim Desuconissa, syyt mitkä tekivät conit kivaksi ovat lähinnä omia syitä.
Perjantaina poimin yöseurani rautatieasemalta ja juokseminen joka paikkaan alkoi, kunnes vihdoinkin puoleltayöin pääsimme rauhoittumaan meille. Derp, rauhoittumaan, tarkoittaen tekemään loppuun lauantain pukuni, eli Yuukon.
En minä ikinä opi.
Yuukosta oli vielä tehtävänä hihojen yläosat ja niissä menikin sitten yhdeksään asti aamulla, eli 9 tuntia. Seurani sai muutaman tunnin nukuttua ja minä ahersin koko yön hihojen parissa, ja täytyy kyllä sanoa että ilman hänen tukeaan ja silitysapuaan en olisi saanut pukua valmiiksi.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, päästiin vihdoinkin lähtemään valmis puku kassissa Tampere Taloa kohti semi aikataulussa.
Lauantai;
Mars pukuhuoneisiin ja puku päälle. Onneksi minulla oli auttava käsi,
en kyllä olisi saanut pukua päälle yksin. Lol, helpotpuvut.com. Kun saatiin vihdoinkin puku päälle, olo oli mitä mahtavin. Yuuko sopi mielestäni itselleni tosi hyvin, punaiset silmät ja monokroniset värit=<3.
Olin siis osallistunut pukukilpailuun ihan hetken mielijohteesta, joten koko aamu menikin kisahommissa. Ilmottautuminen, kuvat, tuomarointi. Onneksi onnistuin luikertelemaan pois lavaan tutustumisesta, kiitos Henna, ihana mammani<3!
Kisahässäkän ja itse kisan välissä meillä oli aikaa ja tarkoitus oli käydä katsomassa Kingdom Hearts-pianokonsertti (fun fact, pianokonsertin soittaja on meidän perhetuttu ja olen hänen kanssaan leikkinyt joskus ihan pentuna:D Äiti vain sattui mainitsemaan asiasta että hän on soittamassa siellä). Konsertti oli, yllätys yllätys ihan täynnä joten luovutimme.
Suunnitelmat oli auki ja satuimme harhailemaan jossain vaiheessa ison salin oville jossa oli juuri alkamassa puhallinsoitinkonsertti. Hmm, why not, mentiin sitten sinne. Konsertti oli kyllä oikein kiva, ja aaaaaaa saanko vain aaaaaaaa viimeinen chocobo-theme, AAAAAAAAAAAAAAA. Se oli niin ihana puhallinsoittimilla soitettuna ja lauloin sitä sitten lopun päivää. Chocobo-theme on paras. Ja nyt se alkoi soimaan miun päässä. Tydyydydydyyyyyyyyyy. Ihana.
Aloin jossain välissä lipumaan bäkkärille takaisin odottelemaan kisan alkua. Bäkkärillä oli ihanaa, sai syödä mammojen tarjoilemaa karkkia ja puhua ihanien ihmisten kanssa (Bäkkärin kanssakisaajat joiden kanssa puhuin, ihania olette kaikki en edes assddfffdfdf<333) ja katsella pikselilaatuista WCS-kisaa bäkkärin telkkarista.
Sitten olikin aika mennä jonoon ja jonossa minä en pysynyt, koska harjoittelin kävelemistä. Jep. Olin päivän aikana kompastunut helmaani niin monta kertaa että olin paniikissa että kompastuisin siihen lavalla, joten kun kaikki muut jonottivat lavavuoroaan minä huitelin ympäri bäkkäriä helma hulmuten:D
In the end en kompastunut helmaan kun opettelin 3 minuuttia ennen kisaa hyvän kävelytekniikan, mutta on tosi tärkeää muistaa että jos joku menee lavalla pilalle (kompastuu, joku menee rikki yms), hei,
ei se haittaa! Show must go on, näitä sattuu ja sinä jatkat lavalla olemista!
Itse olin ECC-karsintojen aikaan Twitterissä valittanut kuinka inhoan olla kisojen viimeisempiä jonossa, ja kappas, Traconissa kisanumeroni oli 20, eli ensimmäinen pro-sarjasta! En tiedä oliko ihana cosplayvastaava
Iris ottanut vinkkiä Twitteristäni vai oliko se vaan sattumaa, mutta ah jes, sain olla eka lavalle menijä! Inhoan jonossa odottamista joten mitä pikemmin pääsen lavalle, sen parempi.
|
Kuva © Tapio Matikainen |
Sitten tulikin palkintojenjako. Pro-sarjassa oli toista upeampia pukuja, enkä ollut ihan varma omasta puvustani. Odottelin että ehkä kunniamaininta osuisi kohdalleni, ja kun se meni ohi lakkasin jännittämästä sijoituksia. Ja pim, nappasin kolmannen sijan. Whhhaaaattt! En ommellutkaan koko pe-la yötä ihan turhaan, jeejee:D
Sanoinkin kisan jälkeen ihanalle seuralleni että tämä sijoitus on kokonaan omistettu hänelle, ilman hänen henkistä tukeaan olisin ihan oikeasti jättänyt puvun kotiin. Puhun sitten vähän Yuukosta pukuna enemmän seuraavassa päivityksessä joka on kokonaan omistettu ihanalle noidalle.
|
Kisojen palkinto (+pokaali). Mmmitä?:DD Onko tämä joku juttu mitä en tajua? |
Kisan jälkeen puku pois, kotiin, ruokaa, ja unta.
Sunnuntai;
Todella hyvin nukutun yön jälkeen pistin Akenon peruukin kuntoon, pistin puvun päälle ja lähdettiin conipaikalle. Tarkoituksena oli mennä katsomaan AMV-kisa mutta ilmeisesti joku aivovaurio oli sattunut ja olimme katsoneet aikataulut väärin ja pääsimme conipaikalle vasta kahdentoista jälkeen (AMV-kisa alkoi 12:00), joten kävimme ostamassa karkkia ja löhöilimme muutaman tunnin :3
|
Antennit! ~ |
NCC/esityskisa/nettipukukisa alkoi kolmelta ja koska oh joy, Traconissa ei ollut paikkalippuja joten menimme istumaan jonoon ja syömään karkkia tuntia etuajassa. Jeejee, jonottaminen on tosi kivaa said no one ever.
Mutta koska kaikki ovat jonottamisesta jo ragenneet, en siitä itse sen pahemmin ala raivoamaan. Paitsi se oli ihan vitun perseestä ja nyt hei hessut oikeesti niitä paikkalippuja kehiin!
|
Jonoa. Sitä nähtiin paljon. |
Rakastan katsella esityskisoja koska itse olen aivan surkea esitysten kanssa, joten tykkään katsella vähän mallia. Kisoissa oli viihdyttävää settiä, yleisön huuteluita lukuunottamatta ei mitään valittamisen aihetta. Onnittelut voittajille sekä NCC-edustajille!
|
NCC-kisaajat |
|
Esityskisan kisaajat |
|
Nettipukukisaajat |
Ja ihan mielenkiinnosta, mistä lähtien kisoissa lavaa on saanut sotkea niin että sitä joudutaan monen ihmisen voimin hinkkaamaan puhtaaksi??? Yleensähän kisojen säännöissä sanotaan ettei lavaa saa sotkea, mutta Traconin esityskisassa (teko)veri lensi ja sitä hinkattiin pois ihan joka välissä. What da fuq????
|
Kunniamaininta sekä kaksi NCC-edustajaa |
|
Esityskisan top 3 |
Kisahan meni noin 20 minuuttia yliajalle ja päätin samalla jäädä katsomaan päättäjäiset. Virheliike, oh god. Yksi yleisön kommenteista summasi koko homman todella hyvin "Tätäkö me odotettiin 20 minuuttia!?" No itsehän en odottanut minuuttiakaan, mutta ei herranjestas. Koko päättäjäiset oli ohi noin viidessä minuutissa, koska sinne ei oltu keksitty mitään sisältöä. Yrittäkää edes. Onko pakko pitää koko päättäjäisiä jos siellä ei ihan oikeasti ole mitään sisältöä???
|
Saatiin sentään katsella ihanaa Ilonaa ja HootHoottia :3 <3 |
Traconissa todella moni blogin lukija tuli juttelemaan minulle ja olin tosi, tosi iloinen siitä että jäitte juttelemaan pidemmäksi aikaa! Jos en joissain kohti olisi myöhässä paikasta x, olisin halunnut jäädä juttelemaan vaikka loppupäiväksi ;__; Joten jos näette minut jossain tulkaa juttelemaan! :3
Ja näin, Tracon on ohi ja niin on minun conit tältä vuodelta. Seuraava coni on Frostbite, ja sinne olen yhtä pukua alkanut jo ompelemaan. Toinen on vielä hakusessa, mutta enköhän puolen vuoden aikana keksi jotain :D
Stay cool!
~Hansku