.

torstai 14. helmikuuta 2013

Gilbert Nightray WIP

Pahoittelen että nämä Gilin ja Yoruichin "WIP" päivitykset ovat tosi huonoja, nämä ovat vaan niin yksinkertaisia pukuja että A) Ne ompelee nopeasti jolloin kuvien otto unohtuu ja B) Ne on niin yksinkertaisia että ei ole mitään järkeä näyttää "näin ompelin suoran sauman"-kuvia.

Mutta muutaman kuvan Gilin teosta otin ja spämmään ne nyt tähän. Höpöttelyn jätän ihan minimiin koska matkani alkaa kohta kohti Lahtea, tai no, ensin mennään Hervantaan, sieltä sitten perjantai-aamulla Tampereen keskustaan ja Helsinkiin, ja Helsingistä iltapäivällä Lahteen.

Mutta siis, jos jollekkin on vielä epäselvää, Frostbiten lauantaille pistän Gilin, Alice ja Oz seuranani, ja sunnuntaille Yoruichin. Ompelin muuten myös mekon iltabileisiin, olenpa ollut tehokas : D

Ja pahoitteluni vielä siitä että jotkut kuvat ovat paskaa kännykkälaatua, napsin aina vähän väliä twitteriin kuvia ja en sitten jaksanut ottaa samoja kuvia uudestaan järkkärillä. Sori!

Mutta nyt olen hiljaa ja tästä alkaa kuvaspämmi:

Kaulus




Tein kauluksen kaksinkertaisena että sain ommeltua nuolet vain toiseen puoleen, etteivät ne näkyisi kauluksen nurjalla puolella rumasti.

Kaulus feat kanttinauha ja solki
Tuo kanttinauha on tosiaan tehty itsevärjätystä kankaasta, huhuhuh mikä tuska oli silittää sitä. Liian monta metriä! Yhyy.

Ylempi kaulus joka ei halunnut millään pysyä pystyssä

Takahärpäke rusettisysteemi mikälie
Pahoittelen ettei valmiista takista ole kunnollista kuvaa, se on jo pakattu matkalaukkuun enkä millään jaksaisi repiä sitä sieltä pois. Mutta ottakaa kuva takista siskoni päällä, piti säätää kaulusta enkä omista mallinukkea joten sisko pääsi koekaniiniksi .D Melkein saman kokoisia eiku....

Melkein sopii Hansku 19v:n takki 8v:lle .D

Pupuja! Eikun siis nuolia mitkä tulivat hanskoihin.

Minäkö neuroottisen pikkutarkka? Ehei.

Kiinnitin teipillä nuolet pahviin kiinni lakkausta varten etteivät ne lentelisi pois!

Valmiina liimattavaksi!


Hanskoina käytin Saber Lilyn hanskoja, ja tungin kuitteja sisälle etten polttaisi kättäni.


Yh ruma alaosa...

....Joten paikataan! Valmiit hanskat.

Takin kanssa. Kyl ne näkyy sieltä kokonaan kun liikutan käsiäni!

Paljon voimia niille joiden puvut on vielä kesken, ihan rauhassa, kyllä ne valmistuu! Nähdään Frostissa! ~

Stay cool!

~Hansku