.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Katsastus menneisyyteen - Cosplay vuosi 2012

Elikkä nyt on aika pistää vuosi 2012 pakettiin ja suunnata katse kohti uusia haasteita.

Eli miten tämä vuosi alkoi? Uudenvuoden lupaukseni oli se, että teen parempia pukuja ja että saan puvut valmiiksi ajoissa. No, kyllähän tämän vuoden puvut näyttää ihan kivalta, valmiiksi ajoissa saaminen... miinustetaan Illua niin voisin sanoa tuonkin lupauksen täyttäneeni suht hyvin. Tavallaan.

Teen tälle vuodelle varmaankin saman lupauksen. Keskityn oikeasti ihan täysillä siihen että saan todella hyvää jälkeä aikaan, sekä aloitan pukuni oikeasti kunnolla ajoissa, ja teen niitä ahkerasti. (Hahaha..hahahha.haaa)

Yleisiä fiiliksiä tästä vuodesta? Ihan paska, näin kauniisti sanottuna. (No okei, ei ihan paska koska kaikki ihmiset on ihania <3 <3) Ihan kivoja pukuja tuli tehtyä, mutta niin paljon harmia ja mielipahaa oli tässä vuodessa että ei oo todellista (sekä Oikean Elämän osalta (erityisesti sieltä) että cosplayn saralla). Onneksi huomenna on vuosi 2013 ja voin unohtaa kaikki pahat asiat mitä tänä vuonna tapahtui ja kasvaa ihmisenä ja sillein. Joo. Nyt yksittäisten pukujen pariin.


Saeko Busujima (Highschool of the Dead) - Desucon Frostbite /Lauantai

Cosplayvuosi avattiin Saekolla, joka on ollut tekolistallani hyyyviin kauan. Taisin luvata tehdä tämän Animecon 2011:niin, no, toisin kävi. Tulipahan ainakin tehtyä, Saeko on ihana <3

Itse puku näyttää suht simppeliltä ja helpolta tehdä. Voin sanoa että jokainen minuutti tekoprosessia oli helvettiä. Mikään ei istunut, kaikki meni ihan väärään kohtaan ja pläääh. Tuon paidan tekemiseen meni monta viikkoa, en vaan saanut siitä hyvän näköistä. Puku ei ole parhaimpia mutta onneksi se sai uuden elämän Traconissa, josta sitten lisää vähän alempana.


Mio Isurugi (MM!) - Desucon Frostbite /Sunnuntai
Mio-samaaaaa! ;_; Tämäkin puku piti tehdä Nekocon 2011:iin, mutta joo, niin hmms. (Huomaatteko mitä yritän tehdä noilla uudenvuoden lupauksilla? Oikeesti tää vuosi oli "pukuja mitkä olisi pitäny tehdä jo ajat sitten" xD) Puku oli suht helppo tehdä, ihan kivan näköinen, sekä rakastan peruukkia, mutta en tiedä jaksanko vetää tätä enään niskaani. Ehkä, ehkä en. Silloin tammikuussa olin jo innoissani suunnittelemassa tekeväni toisen Mion puvun (koska peruukki on ultimate rakkaus), mutta näääh en varmaan enään jaksa. En ainakaan ens vuonna.

Ciel Phantomhive (Kuroshitsuji) - Tampere Kuplii /Lauantai /Sunnuntai
Ciel ja minun piti valmistua Tracon 2011:iin. Obviously didn't happen. Sain vihdoinkin viimeisteltyä tämän Tampere Kupliiseen, jossa muuten olin ekaa kertaa tuomaroimassa! En ole siitä täällä blogin puolella huudellut koska haha TK päivitys jäi johonkin matkan varrelle ja en enään monen kuukauden jälkeen kehdannut kirjoittaa raporttia. Mutta joo, meidän piti mennä Cielillä ja Aloisilla kisailemaan, mutta sitten miut pyydettiin tuomariks ja otin tietysti kutsun vastaan. Onneksi otin, tuomarointi oli ihan älyttömän kivaa!

Mutta juu puku, hienohan puku Ciel mielestä on, mutta en silti jotenkin jaksa innostua siitä. Käytin siihen paaaalljon aikaa ja vaivaa, mutta en tajua mistä syystä ei silti oikein klikannut puvun kanssa missään vaiheessa. Nyt se on vaan kaapin täyttäjänä ja myyn sen varmaan jossain vaiheessa pois (jos en olisi niin laiska ja jaksaisin pistää siitä ilmotusta, örgh)

Illua (Final Fantasy A2 Grimoire of the Rift) - Desucon /Lauantai

Illua voittaa Bitchiest costume of the year palkinnon. Tätä oikeasti aloitettiin ajoissa, tätä oikeasti tehtiin joka ikinen päivä, mutta se ei vaan tuntunut valmistuvan. Eikä se valmistunutkaan. Huonoja muistoja, en halua nyt ajatella niitä, yyhh. Mutta haluan rakentaa tätä uudestaan ja viimeistellä sen, ei varmaan ihan ensi vuodeksi mahdu/kerkeä mutta sitä seuraavalle? Katsotaan.


Jyubei Yagyu (Hyakka Ryouran Samurai Girls) - Tracon /Lauantai

JYUBEI! <3 Vaikka puku tuo huonoja muistoja itsestäni itkemässä pettymyksestä kun ei päästy kisaamaan, silti tykkään puvusta. Jos en veisi sitä kisailemaan ensi vuoden EC-karsintoihin, luultavasti vihaisin pukua. Nyt päässä vaan pyörii ihanat skittisuunnitelmat, ihana Master Samurai versio puvusta (köysiviritelmä ja leijuvat katanat nnggghhh <3). Puku vei ihan jäykyttävästi aikaa, mutta silti valmistui ajoissa, vuhuu! Vähän kutkuttaisi tehdä jotain juttuja uudestaan EC:hen, mutta katsotaan sitä sitten.

Saeko Busujima (Highschool of the Dead) - Tracon /Sunnuntai
;_; Ihanaa Saekoa lisää, tällä kertaa revittynä ja verestettynä! Repiminen mahdollisti sen, että puku istuu paaaaaljon paremmin, sekä ihanat veriroiskeet on ihania (onko se vielä jollekkin epätiedossa että tykkään goresta/verimätöstä? En tiedä miksi, lupaan että en ole hullu psykopaatti!) Tämän puvun kanssa vaan mietin että lasketaanko se eri puvuksi kun vanha Saeko? Siihen on pohjana käytetty toista pukua, mutta siihen on pistetty muutaman päivän työtunnit. Kai se sit lasketaan? Taitaapi olla vähän mielipide kysymys.


Saber Lily (Golden Caliburn ver.) (Fate/Unlimited Codes) - Cosplay Gaala
Yllättääkö enään ketään jos sanon että puvun piti valmistua Animecon 2011:iin? Niin. Mutta siis ihana Saber Lily vietiin Cosplay Gaalaan ja antoi vuodelle hyvän lopetuksen, mitään erityisen vittumaista ei tapahtunut missään kohtaa prosessia, varsinkin coni oli täynnä ihania ihmisiä ja hauskanpitoa! Jotenkin itse puvusta ajattelin että prrfftt tämähän on helppo mutta lolnope. Oli muuten ihan tajuttoman haasteellinen puku vaikka näyttääkin suht simppeliltä! Ja itselleni ei puku päällä tule ikinä sellaista fiilistä että olisin kukaan muu kuin itseni hassu puku päällä, mutta nyt kun kävelin käytäviä pitkin Saber Lily päällä tuntui että olisin joku maaginen soturi... vannehame, syytän sinua.


Eli näin. Jos verinen!Saeko lasketaan yhdeksi puvuksi tavallisen!Saekon lisäksi, tuli tehtyä 7 pukua, mikä on oikeasti tosi paljon ottaen huomioon että 4 niistä oli tosi haastavia pukuja. Tätä se melkein-kouluttomuus teettää, oli vaan muutama tunti viikossa tai ei ollenkaan niin vapaa-aikaa oli muille jakaa : D En sit tiedä ensvuoden tilannetta, yritänkin siksi saada mahd. monta pukua nyt rakennettua että kevät/kesästä ei tule kauhean kiireinen (ja olenkin saanut jo yhden valmiiksi!).

Joo, tässähän tätä. In conclusion, tein mielestäni ihan ok pukuja, kaikki muut jutut oli vaan päin persettä ja yhyy. Mutta ensvuosi tulee olemaan paras, tunnen sen!

Fiilikseni aika montaa pukua rakentaessa

Now if you excuse me, I'll have to go to Hervanta hoods and get absolutely wasted. Happy New Years! ~

Stay cool!

~Hansku

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hansku toivottaa teille...

...Hyvää joulua ja Onnellista uuttavuotta!


Shooping skills level is over 9000 (olisin samantien voinu tehä Paintilla, sama lopputulos : D)

Stay cool!

~Hansku

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Uchiha Sasuke photoshoot

Tosiaan pukuhan on tehty joskus 2011 alkupuolella, ja käytin sitä kerran Desuconissa 2011 sunnuntaipukuna. Silloin siitä ei tullut otettua kuvia ja suunnitelmissa oli shotti myöhemmin. Joo no "myöhemmin", yli vuosihan on ihan hyvä aika odotella?

En mielestäni sovi_yhtään Sasukeksi, ja näytän vaan ihan tyhmältä kaikissa kuvissa! Itse pukuun ei ole minkäänlaista kiintymystä, mitä yleensä kyllä pukuihinsa tulee, siksi se pääsi parempiin käsiin (eli siis myin sen, pistän varmaan Sakuran ja Cielin myyntiin jossain vaiheessa samaisesta syystä (sekä ehkä Sasuken miekan), että jos kiinnostaa, pitäkää silmänne auki!)

Kuten varmaan huomaatte, kuvat on otettu kesällä. Joo, oikeasti olen maailman laiskin mitä tulee kuvien muokkaamiseen. Niitä on vaan aina niin paljon että se tuntuu kauheelta työltä! ;_; Please forgive me

Ja nyt löpinät sikseen ja kuvaspämmiä! Kuvaajana toimi Amanda! ~








Jeps, eli tässähän nämä. Mitäs seuraavaksi blogissa, Saber Lily toivottaa teille jouluna hyvät joulut, uudenvuoden vaihteessa tulee 2012 recap puvuista ja vuosi 2013 aloitetaan Yoruichi WIP:llä.

Stay cool!

~Hansku

perjantai 7. joulukuuta 2012

Saber Lily + Cosplay Gaala 2012

Voisin nyt vihdoinkin Saber Lilyn shootanneena puhua vähän Cosplay Gaalasta ja Saber Lilystä.
Kuvat otti ihana Ilse jos ei erikseen mainita! (Ja itse muokkasin)



Eli tosiaan lähdin Gaalaan ensimmäistä kertaa ikinä, ja hauskaa oli! Gaalahan on suurinpiirtein pelkkää cosplaykisaa ja itseäni on aina kiinnostanut kokeilla toimiiko tämä konsepti miten. Kuten viime vuonnakin Gaalaa vaivasi vähän kävijäkato, ehkä ihmisiä ei kiinnosta enään? Jos itse en olisi kisaajana niin en luultavasti olisi raahautunut paikalle.

Mutta näin kisaajan näkökulmasta tapahtuma oli jokseenkin onnistunut! Jokseenkin, mitä nyt informaatiokatkoksia tuli (mutta niitä selviteltiin todella tehokkaasti), ja Gloria on paikkana vähän... ilkeä. Pienet tilat, lavalle pääsee vain portaiden kautta joista kaikki on tosi jyrkkiä ja kapeita, ja bäkkäritiloissa tuli "vähän" ahdasta, varsinkin pukkarissa jossa oli aivan tajuttoman kuuma o.o Itse lavasta tykkäsin, mielestäni juuri mukavan kokoinen.


Kaikki kisaajat ja muut ihmiset olivat todella ihania, oli tosi kiva jutella kaikille! Ja kaikissa kategorioissa oli aivan tajuttoman tasaista, en ole varmaan nähnytkään kisaa missä kaikki ovat oikeesti tosi hyviä, varsinkin aloittelijoissa mutta se johtunee siitä että "aloittelija" tarkoitti sellaista henkilöä joka ei ole kisannut, mitä taas muissa kisoissa aloittelija on henkilö joka on tehnyt vaan kolme cosplaypukua eikä voittanut palkintoja. Itse tykkään Gaalan aloittelijat kategoriasta näääääääääääääääääääääääin paljon enemmän kun tuosta toisesta, koska kuten viime Traconissa näimme ei ole kamalasti henkilöitä jotka ovat tehneet niin vähän pukuja ja haluavat kisaamaan. Nyt ne jotka ovat ehkä halunneet mennä kisaamaan mutta eivät ole uskaltaneet koska joutuisivat pro kategoriaan pääsivät kisaamaan, ja toivoisin että tämmöinen aloittelija kategoria jossain conissa vielä olisi ;_;


Eipä itse Gaalasta muuta? En ottanut_yhtään kuvaa koska juoksin paikasta toiseen tai olin bäkkärillä tai hoidin jotain asioita koko ajan, ei ollut oikein hyvää hetkeä milloin olisin voinut olla kamera kädessä. Joten nyt voisin kertoilla vähän Saber Lilyn seikkailuista!


Tosiaan kuten toisessa Saber Lily WIP päivityksessä kerroin, vaihdoin siis tuon "perus" Saber Lilyn tuohon armorittomaan Golden Caliburn versioon. Ajattelin että hoho helppo pukuhan tämä on ja se tulee valmistumaan todella ajoissa. BBBZZZ väärin, puku oli kaikkea muuta kun helppo vaikka näyttääkin suhteellisen yksinkertaiselta. En oikeasti tajua miten tuota oli niin vaikea tehdä! Ja ajoissa valmistuminen?

Päivä ennen Gaalaa. Kaikki oli ihanaa :3

La-Su yö noin kello 2:45. Kaikki ei ollutkaan enään niin ihanaa

Joo. Ajattelin että huotran kasaan pistäminen ja maalaus tapahtuisi käden käänteessä! Ööh ei. Sen jälkeen kun olin tehnyt intensiivisen allnighterin huotran kanssa, jouduin siitä pistämään piilarit väsyneisiin silmiin ja maalaamaan loput junassa. Hint: ei kantsii. En oikeasti nähnyt_yhtään_mitään ja maalasin käytännössä sokkona. Ihme ja kumma ei siitä kamalan kauhea tullut! (tosin en tietty sit saanu lakattua sitä :( )


Juuri ennen tuomarointia pää tyhjeni ihan täysin. Unohdin kaiken mitä puvusta piti kertoa enkä saanut millään niitä takaisin mieleeni. Päätin että ihan sama, meen nyt sinne ja kerron mitä mieleen tulee. Ja muistaakseni kerroin kaiken mitä pitikin, jee! (Btw, saako nyt luetella ne kaikki osat mitkä puvussa on pielessä ja missä mentiin aidan alta? : D Hanskat, yläosa, yläosan trimmi, luut, huotra muoto yms....derp). WIP päivitysten tekemistä kisapuvuista olen miettinyt enemmänkin ja voisin kertoa oman kantani tähän asiaan ehkä joskus blogitekstin muodossa? Hmm, kanske.

  © Kyuu Eturautti
Tosiaan. Se kisaesitys. Ongelmaksi muodostui alkujaanki se, mitä Type-MOON wiki kertoo Saber Lilystä:

She has no background information within unlimited codes or other side materials

A...haaa. Itse kun näen Saber Lilyn eri henkilönä kun Saberin,vaikka se periaatteessa sitä ei ole, vain ylimääräinen design. Toisaalta Saber Lily kuvaillaan wikissä ihan erinlaisena kun itse Saber, joten tälle ajattelulleni on jotain perää.

Tosiaan kun aloin rakentamaan skittiä nousi eteen "pieniä" ongelmia. Pitäisi tehdä skitti hahmolle jolla ei ole mitään tarinaa. Joten kun skittiä aloin miettimään ei tullut mitään mieleen, ja lykkäsin itse ääniraidan tekemistä sitten loppujen lopuksi ihan viimeiseen päivään koska odotin jotain tosi hienoa älynväläystä (jota ei tullut). Joten ajattelin että fuck this shit teen skitin joka esittelee puvun liikkuvuutta ja proppejani, unohtamatta Saber Lilyn naisellisuutta. Joten idea oli että >miekka hukassa, sitä etsitään >miekka löytyy >shit goes down >jeejee nyt ollaan happy ja poseillaan kukan kanssa.

No entäs sitten itse esiintymistilanne? Olin valmis ihan liian aikaisin! Olin aloittelijoiden kisan jälkeen ihan fiiliksissä ja valmiina nousemaan lavalle mutta lolnope piti odotella joku miljardi vuotta. Puhumattakaan siitä miten se esitys sitten meni. Kotona harjoitellessani huotra kaatui tasan kerran, joten en ajatellut että se niin herkästi siitä kaatuisi. AHAHAHAAHA arvaa kaatuko? Menin ihan sekaisin ja olin vaan sillain 'eeeeiii tää ei voi tapahtua mulle'. Yleensä muistan lavalla tapahtuneet asiat tosi hyvin, mutta nyt en muista huotran kaatumisen jälkeen yhtään mitään. Olisin voinut vaan seistä loppuajan siellä sillain O_o eikä itselläni olisi mitään tietoa tapahtuneesta.  Odottelen innolla videomateriaalia tapahtuneesta.

(Hauskaa muuten että olen lähipäivinä nähnyt painajaisia tuosta Saber Lilyn skitistä. Ööh aivot, 2 viikkoa myöhässä???)

© Kyuu Eturautti

Ja voisin sanoa tähän väliin että lavakysymykset joista ei ole keskusteltu etukäteen ovat kamalia!! Itse sönkötän aina jotain epämääräistä ja sitten jälkeenpäin tulee semmonen ei hitto olis pitäny sanoo tää eikä tätä. Jostain syystä Gaalassa ei tullut sellaista fiilistä mutta olisi ollut kiva kuulla kysymyksiä vähän etukäteen ;_;


En odottanut minkäänlaista sijoitusta Gaalasta. Pukuni oli mielestäni ihan kiva, mutta esitys gsöihaihedgdasdd. Ja esityshän oli se puolet pisteistä. Ja varsinkin kun ympärillä oli toisen toistaan hienompia pukuja ja esityksiä en odottanut oikeasti yhtään mitään. Yleensä aina kisoissa vaikka olisi mennyt vähän huonommin salaa aina toivon kolmatta sijaa, ja se Gaalasta napsahti. Mitä_helvettiä. I can't even what is this. Ööööh olen tosi otettu että ilmeisesti esitykseni ei ollut aivan paskaa kun ylsin kolmannelle sijalle?????

Joo ei kai mulla muuta Gaalailuista ja Saber Lilystä. Jos tulee jotain kysyttävää puvusta ja muuten haluatte kommentoida niin kommenttiboksi on teidän :3

Stay cool!

~Hansku

Ps. Haasteelliset kuvausolosuhteet oli haasteelliset! Olen aina tottunut olemaan auringonpaisteessa, eli luonnollisessa valossa mutta nyt harmaana talvipäivänä tarjolla oli pelkkää sinistä valoa, enkä sitten miettinyt siitä enempää koska Photoshop. No Photoshophan korjasi kivasti kaikki värit paitsi sukkikseni. Niistä tuli ihan violetit!!! Ja outoa on se että mistään muusta valkoisesta puvun osasta ei tullut violettiä, muuta kun sukkiksista. Miten tämä kamerasta pitäisi korjata? Valkotasapainot? Manuaalisesti vai automaattisesti ja miten?? Yhestä kuvasta shooppasin sukkikset valkoiseksi ja annoin muissa olla, koska violetin sävy oli suhteellisen heikko. Johtuukohan se sukkiksien materiaalista, et ne vois heijastaa valoa erinlailla? Ei mitään käsitystä, joku viisaampi voi selittää.


Suoraan kamerasta  / Shoop värit / Final Shoop

perjantai 23. marraskuuta 2012

Last minute check - How're you doing Saber Lily?

Eli Gaala on Ihan_Kohta ja jännitysmittarit on katossa. Mutta mitenkäs Saber Lily jakselee?



Hanskoja! Vihaan hanskojen tekemistä, sen takia että niistä tulee aina liian tiukat tai ne ei istu! (johtuen tietysti todella pro kaavastani). Joten kun lähdin hanskojen kangasostoksille, tavoitteena oli löytää mahdollisimman venyvää kangasta. Ajatuksena oli ostaa lycraa, mutta Eurokankaassa ei ollut joten ostin lycra trikoota. Toimii!

Tosin tän jälkeen kanttasin tuon reunan
 Ompeluhommat ovat olleet tämän puvun kanssa kasassa jo aikoja sitten, joten olen nyt viime viikkoina vaan vääntänyt hiki hatussa proppeja.


 Caliburn sekä sen huotra oli molemmat todella hauska tehdä, ne olivat simppeleitä mutta täynnä pieniä yksityiskohtia.








 Tältä huotra näyttää tällä hetkellä, kaikki yksityiskohdat on rakennettu mutta odottelen että viimeiset massat kuivuu huotran pinnalla että pääsen maalaamaan ja kiinnittämään yksityiskohdat.

Osa huotran yksityiskohdista

Vähän vaan hioin.
 Jos teette itse jostain massasta tuommoisia puolihelmiä tai mitä ikinä, kantsii hioa se pohja pöydällä kuten ylläolevassa kuvassa. Pohjasta tulee takuulla tasainen, kädessä hioessa siitä kun tulee yleensä kaareva.



Helmiä oli sillain ihan hauska tehdä mutta vähän alkoi tympimään kun niitä oli niin paljon ja kaikki piti tehdä käsin.

Tätä on mennyt taas purkkitolkulla <3
Bongatkaa Illuan katana ja kirja
 Mainitsin tuossa edellisessä Saber Lily WIP päivityksestä kuinka aikoisin muokkailla peruukkia. Tarkoitus oli vaan ottaa kuitunauhaa ponnarista ja pidentää piikkejä. Tein niin ja se vaan näytti vieläkin tosi tyhmältä! Joten päätin että otan sitten kaikki piikit pois (kiitos vesiliukoinen liima) ja teen normi etuhiukset. Miun mielestä oikein kivat tuli!



Mekko! Tästäpä ei ole mitään kummallisempaa sanottavaa. Paitsi en saa sitä itse pois päältäni! : D (Paitsi! Jos ette omista vielä piilovetskaripaininjalkaa, niin OSTAKAA. Itse VIHAAN vetoketjuja, erityisesti piilovetskareita ja tuon jalan kanssa sen ompeleminen oli hauskaa. Hauskaa.) Jos nyt tekisin mekon uudestaan tekisin yläosaan kolme tai neljä kerrosta ja pistäisin siihen enemmän luita nykyisen kahden lisäksi.

Hair wat y u doing?

Minä vähän ääniraitaa!

 Olen muuten miettinyt sitä ääniraita tutoriaalia mistä joskus puhuin, ja olen tullut siihen tulokseen että voisin tehdä jonkun "väännetään rautalankasta miten tehdään ääniraitoja", että ne jotka haluisivat esiintyä mutta heillä ei ole mitään tietoa äänijutuista niin voisivat sen pohjalta lähteä rakentamaan ääniraitaa! En lupaa yhtään milloin tämä tulee, hmm, miten olisi 100:das päivitys?

Pahoittelen vähäistä tekstin määrää (ja 10 miljardia typoa. asd puvun osat pyörii silmissä), en ole kauhean kirjotustuulella mutta toivottavasti kuvat puhuu puolestaan!

Mutta joo mie jatkan sitruunateen juomista ja yöllistä cossin tekemistä! Vaikkakin tehtävänä on enään kaulakoru ja huotran maalaus. Mahtaa olla joku ennätys xD

Voimia kaikille jotka rakentelevat pukuaan vielä! : D

Stay cool!

~Hansku


Ps. Saberin rakennusbiisi

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

OHO MITKÄ 2V BLOGISYNTTÄRIT (Eli Saber Lily WIP)

Hahahaa lol. Mietin tässä että millonkohan ne mun blogin 2 v synttärit olikaan... turns out ne oli jo 22. päivä tätäkuuta. HUPS. Tarkoitus oli järjestää teille giveaway, mutta tosiaan tämä nyt "vähän" meni ohi, joten sovitaanko että pistetään giveaway pystyyn kun 100 lukijaa tulee täyteen?

Siitä hyvästä että unohdin blogisynttärit, saatte nyt sitä lupailtua Saber Lily WIP:ä! Tästä ei tule mitään 'yhtä osaa alusta loppuun' mitä tykkään yleensä tehdä, vaan tästä päivityksestä tulee sekapäivitys koska kuvamateriaalia ei ole tarpeeksi yksittäisiin päivityksiin .D

Eli siis Saber Lilystähän olen päivitellyt jo peruukin verran, joka kyllä kokee sen verran muutosta että otan ponnarista kuitunauhaa irti ja pidennän etuhiuksia, sekä fiksailen nuo sivuhiukset.

Eli nyt olisi aika varmaan kertoa pieni tarina! Eli tosiaan suunnitelmissa oli tuo perus Saber Lily, mutta tämän vuoden jälkeisten "rakennetaan armoreita, ja sitten vähän lisää armoreita, ei päästetä Hanskua ompelemaan" veti Saberin tekemisen motivaation ihan nollille. Olen jo monet kerrat siirrellyt pukua conista toiseen mutta nyt meinasin jättää kokonaan tekemättä. Kunnes.

PLZ ANNA TÄN OLLA JOKU VIRALLINEN VERSIO

PLZ.
Ja se oli!! Se on Saber Lilystä Golden Caliburn figuuriversio. Sillä sekunnilla kun tajusin että se on ihan samanlainen kun Saber Lily, mutta ilman armoreita, vaihdoin suunnitelmani nanosekunnissa tähän versioon. Ja nyt kun olen tätä täällä vääntänyt, voin sanoa että tuo armollinen versio ei olisi ikinä valmistunut ajallaan.

Nämä ompeluhommat ovat olleet itselleni jo niiiin vaikeita ja haastavia joten olen super tyytyväinen että voin keskittyä ihan rauhassa niiden ratkaisemiseen enkä joudu hutasemaan niitä nopeasti että aikaa jäisi armoreillekkin.

Mutta nyt löpinät sikseen ja kuvia kehiin!


Huomasin että olin napannut muutaman kuvan joskus vuosi sitten kun tein hameen "lehtien" kanttausta:


 Eli tuossa kuvassa on kanttaus valmis ylempänä, ja alempana se on puolitiessään. (kuva siis väärältä puolelta lehteä) En lähde sen enempää selittämään miten kanttasin lehdet, vaan linkitän teidät tänne. Ainoa ero tietysti tutoriaaliin oli se että on käyttänyt valmista kantti/sivunauhaa, vaan silitin omani (koska tuo kantti on super paksua, eikä kaupoissa myyty niin leveää)



 
Jos tekisin nuo nyt uudestaan, tekisin vaalean osan kaksinkertaisena ja pistäisin tukikankaat molempiin kerroksiin. Osaset näyttävät tällä hetkellä samalta kun vuosi sitten (eli tuo vika kuva), mutta yritän varmaan jotenkin tosi sniikisti laittaa sinne "vuorituksen", että saan vähän jämäkkyyttä noille. Myöskin pienten testailujen jälkeen havaitsin hyväksi pistää verhovaijeria kantin sisälle. En muista montako kokonaista lehteä tein sillon joskus vuonna nakki, ja nyt kun reffiä katselen niin yksi puuttuu mitä miulla on nyt hallussa. Jos sitä ei löydy jostain, pitää tehdä uusi, joka on sitten hieman kyseenalainen operaatio. Koska lehtien ja hihojen jälkeen miulta loppui kangas, ja kyseistä kangasta ei edes valmisteta enään. Joten jouduin ottamaan kaikista läheltä liippaavaa, joka on sitten hieman vaalea. En anna sen häiriä muussa puvussa koska kangas ei "sekoitu" vanhan kangaan kanssa missään osassa, mutta nyt jos joudun tekemään uuden lehden uudesta kankaasta niin saattaa sävyero näkyä todella selvästi. *huoh* Well see.


Eli tässähän on yläosa! Tähän asti tekemisessä ei ollut mitään ihmeellistä, mittailin itsestäni mittoja ja tein kaavat, sitten leikkasin päälikankaat ja vuoret irti, silitin tukikankaat molempiin, ompelin koristeelliset saumat ja kiinnitin yhteen.


Tässähän sitten olisi tissiosan kaavoja.


Ja tässä testikappale. Oikeeseen versioon tuli tukikankaat sekä vuoret.


Ja tässä yläosa tällä hetkellä! Eli tosiaan tein kaavat vanhoista rintsikoista, ompelin ylläolevan kuppiosan, ja pistin vanhat rintsikkani tuonne sisälle antamaan muotoa. Siihen päälle sitten ompelin eka koneella mustaa nauhaa, ja sitten käsin loput. Käytin myös kahta ylijäämää metalliluuta nauhojen sisälle antamaan vähän jämäkkyyttä. Tästä puuttuu vielä siis vetoketju (johon odottelen Roran vinkkaaman piilovetskarin paininjalan saapumista!), sekä valkoinen trimmisysteemi, jonka yritän saada tehtyä tänään. (Ja jonka kanssa tulee tapeltua kymmeneen kertaan, koska sen pitää asettua oikein että saan tissini piiloon, nykyinen yläosa kun peittää niistä vaan puolet .D)



Vannehame! Eli ensimmäinen suunnitelma oli tehdä itse vannehame, mutta se failasi pahemman kerran, joten tyydyin tilaamaan sellaisen eBaystä. Hame oli taattua kiinalaatua joten jouduin ompelemaan kaikki saumat sekä vannekujat uudestaan (itse vanteet olivat kyllä hyvät), ja lisäsin valkoisen trimmin tuonne alas koska viimeinen vanne kääntyili ihan koko ajan. Ei kääntyile enään!


Tässäpä ei mitään kamalan erikoista. Valkoinen välihame joka tulee vannehamen päälle.


Ja sitten sifonkihame. Ei tästäkään mitään erikoista sanottavaa, tein ihan perus kellohameen (paitsi musta tuntuu et teen sen väärin, taitan kankaan nelinkerroin joten siihen ei tuu saumoja, mutta oon aina vaan nähny kahdella saumalla tehtyä. Oh well.) ja siitä sitten vaan. Tosin alaosan sauman kanssa oli super isoja ongelma, koska en saanut millään nättiä saumaa sifongista. Luovitin ja pistin kanttinauhan, ihan kivalta se omasta mielestäni näyttää. (ainakin paremmalta kun aikaisemmat saumakokeilut xD)



Kengät! Olen metsästellyt kirppiksiltä normaaleja mustia avokkaita jo miljardi vuotta, mutta mistään ei tuntunut löytyvän! Millan kanssa käytiin yks päivä metsästelemässä ja löydettiin nuo! Niissä oli tosin rusetti päällä, mutta onneksi se oli vain kengän sivuista kiinni joten sain sen leikattua pois ilman mitään ongelmia. (ja hintaa näillä oli muuten 5e) Odottelen vielä että heel linerini saapuvat postissa, ja kengät ovat sitten ready to go.


Ja sitten vähän proppia, joka on se juttu joka on vielä pahiten kesken. Kuten näette reffikuvista, huotraakin pitäisi vielä tehdä tämän viimeistelyn lisäksi. Onneksi ompeluhommat alkaa olla jo hanskassa joten voin käyttää kaikki aikani sitten proppien rakenteluun.


Ja sitten lopuksi vielä bonuskuva, yleensä en kerro mitään kisaesityksistäni, mutta ottakaa tästä yhden lavasteen lähikuvaa! BD

Koneellani näyttäisi olevan paljon Jyubei WIP materiaalia, mutta jos teen viimeisen Jyubei WIPin vähän ennen kun pistän puvun päälle, eli kesän Desuconissa.

Stay cool!

~Hansku