Oma unirytmini oli ennen Traconia sellainen että menin joskus aamulla kasin aikaan nukkuun, ja heräilin sitten iltapäivällä. Joten sanomattakin selvää että pe-la yönä ei nukuttu ollenkaan. Sain pukuni, Litchin, kisapukuni josta en nimellä ole puhunut mutta laittanut sen verran kuvia että kaikki sen ovat jo tienneet, yöllä valmiiksi joten siinähän jäi loppuaikaakin siivota kaikki pois. Varmaan eka kerta kun olen siivonnut ennen conia!
FB-sivullani pistin äänestyksen pystyyn Traconin lauantaipuvusta, ja olitte sitä mieltä että Akeno lähtisi matkaan.
Todiste että mulla oli oikeesti Akeno päällä! Otin selfien heti kun sain sen päälle.
Mutta kun puku oli ollut päällä noin kymmenen minuuttia, iski aivan järkyttävän huono olo. En tajua mistä se yht'äkkiä tuli, mutta ihan kamala se oli. Ajattelin että, no, makoilen nyt tässä vähän aikaa, ehkä se menee ohi.
Nukahdin. Piilarit päässä.
Heräsin puolisen tunnin päästä paniikkiin, ja kävin ottamassa muovinpalaset silmistäni pois. Silmäni oli aivan järkyttävän punaiset ja verisuonet hohtivat punaista. Vitut, otan puvun pois ja nukun vielä jonkin aikaa, katsotaan sitten mikä tilanne.
Heräsin tunnin päästä hieman parempivointisena, ja onnekseni silmät olivat tehneet 100% paluun. Yay! Akenoa en tosiaan takaisin ollut laittamassa, oli vielä sen verran huono olo että en haluisi riskeerata. Pistin piilarit takaisin päähäni, heitin Mion peruukin päähän, otin Mion Maid-puvun mukaan jos haluaisin laittaa sen päälle, ja laitan normihomo mekon päälleni ja lähdin coniin. Piilaritilanteesta sen verran etten havainnut päivän aikana mitään ongelmia ja simmut olivat vielä hyvässä kunnossa kun ne otin pois sitten illalla/yöllä.
Tunnin alkuperäisestä aikataulusta myöhässä coniin, ja lippua hakemaan. Cosplaykisaan asti meillä oli pelkästään hengausta, koska mikään ohjelma siinä välissä ei kiinnostanut.
Olin kyllä sobsob koska näin conissa Riasen! Olisi ihana ollut ottaa Riasen kanssa Akenosta kuvia ;_;
Koko päivänä oli vaan kamala jännitys sunnuntaisesta kisasta ja se näkyi huonona olona, teki mieli oksentaa ja koko päivä meni siinä kun yritin olla oksentamatta ja pakottamalla ruokaa kurkusta alas. Vittu en enään ikinä kisaa sunnuntaina, oli kyllä niin tuskaista.
Koska why not |
WCS-kisaajat (Zoom-putki olis kiva, näistä kuvista tulee huonoja näin kaukaa :( ) |
WCS tulokset, 2.sija, 1.sija, 3.sija ja takana tuomarit |
Hardcore Hall Cosplayn nimi ei ollut Hardcore ihan turhaan, my god mitä pukuja siellä oli, jouduin poimimaan leukani lattialta monta kertaa! Onnea ihanalle Jesmolle voitosta! :3
Hall Cosplay kisaajat |
(Ja kysymys kuuluu, miksen ottanut kuvia Hall Cosplayn top 3:sesta??? Se on mielenkiintoinen kysymys mutta kuvia ei näy koneella, joten ilmeisesti en sitten vaan ottanut. Wat.)
Sitten Missimittari. En oikein pidä Missimittarista, koska se tuntuu vaan aika turhalta kisalta. Ja vihaan yleisöäänestyksiä, erittäin palavasti. Mutta kiva että osallistujia oltiin saatu enemmän kun se viimevuotinen kaksi.
Missimittarin kisaajat |
Heti kisan jälkeen alkoin iltabileet Rodeossa. Siis ihan oikeasti, mitkä iltabileet alkaa kello 19:00???? Ja loppuu kello 22:00.. Ainakin normihomojen ilmeet olivat kultaa ne he saapuivat kympin jälkeen Rodeoon.
Ajattelin kokeilla vähän uusia vesiä ja osallistua Traconin baaricosplaykisaan Mion Maid puvulla, jonka laitoin päälleni koska oloni oli parantunut jonkun verran. Syy miksi osallistuin kisaan oli simppeli, ajattelin että palkintoja olisi drinkkilippuja, ja pääsisin maistamaan jotain Traconin omista drinkeistä, koska itselläni ei vaan oikeasti ollut varaa ostaa niitä. Oh boy here we go...
Ilmottautuminen oli sisäänkäynnin lähellä ja numerolappu käskettiin pitää näkyvillä. Ööh okay, ajattelin että tuomarit tulisivat katselemaan pukua ja kyselemään kysymyksiä myöhemmin, ja heidän piti tunnistaa kuka oli kisassa. Tunti meni sitä kahden ja puolen euron lonkeroa juodessa kunnes tuomari saapui näkökenttääni. Henkisesti jo valmistauduin, odotin että hän tulisi kohdalle, hän katsoi minuun, selvästi noteeraten mut ja lähti pois. Umm waaiiitt, ne kysymykset? Eks halua katsoa mun pukua? Okay ajatteli Hansku ehkä se tulee myöhemmin.
Lol.nope, toisen tunnin päästä meidät kutsuttiin "lavalle" Lava, oli tosiaan Rodeon toisen strippitangon koroke ":D". Meidät pyydettiin yksitellen siihen kertomaan mistä cossaamme ja miksi. Koko juttu oli nopeasti ohi ja tuomarit päättivät voittajat. Oli muuten nopein tuomarointi ikinä. Tuomarit tuomaroivat siinä lavalla, puhumalla toisilleen, ja koko hetki kesti ihan maksimissaan 15 sekuntia, luultavasti oikea aika oli lähempänä kymmentä. Palkintoina ei ollut himoitseviani drinkkilippua vaan oikeasti isoimpia pokaaleja mitä olen nähnyt missään kisassa. Koska Baaricosplaykisa tarvitsee isommat pokaalit kun WCS eikö? Sijoitusta ei tullut itselleni eikä ehdottomalle lempparipuvulleni koko kisassa, tosi ihanalle punaiselle printtikimono tytylle. Kisan kunniamaininta, joka muuten oli lämmintä kättä oli peruisten "parhaimmat tanssimoovit" Em, wait, kisanhan piti olla puvuista? Kuten ohjelmalehtisessä sanotaan, "paras ja mielenkiintoisin asuste palkitaan". Kunniamaininnan saaneet eivät siis olleet tanssineet lavalla vaan ihan vapaalla ajalla iltabileissä. Seurani Amanda teki sen jälkeen mielenkiintoisen havainnon. Kaikki, jotka sijoittuivat olivat olleet esillä, eli tanssimassa sen parin tunnin ajan ilmottautumisen ja kisan välillä. Kaikki, jotka olivat olleet pöydissä juttelemassa tai juomassa, eivät saaneet mitään.
Bling! Se tuomari! Joka käveli ohitseni. Hän oli vaan tullut katsomaan mitä teen, ja sillä hetkellä istuin pöydässä.
Olipa.. outoa. Missään kumminkaan ei sanallakaan sanottu että kisan sijoittumisen edelletyksenä oli olla baarissa esillä, että jos et aio selvinpäin tanssia, niin turha odottaa sijoittumista.
Kisasta tuon jälkeen jäi vaan niin paha maku suuhun että en kyllä toistamiseen ota osaa tuollaisiin vapaamuotoisiin kisoihin, kun säännöjäkään ei tarvitse ilmoittaa.
Huh se oli rantti. Halusin vaan sanoa mitä mieltä oikeasti olin tästä kisasta, kuulostimpa sitten vitun butthurtiltä tai en.
Neljän tunnin ja kolmen lonkeron jälkeen oli aika mennä nukkumaan ja herätä sunnuntaisiin koitoksiin. Siitä lisää kun olen saanut kuvia.
Stay cool!
~Hansku
Hyi, mä aina pelkään conissa ja conin ulkopuolellaki että vahingossa torkahdan piilarit silmissä. D: Onneks sun simmut parantui!
VastaaPoistaJa siis wtf tuo baaricosplaykisa? Eiks sen ollut tarkoitus olla baariCOSPLAYkisa eikä baariTANSSIkisa?
En itse ollut siellä mutta jotenki niin outoa puuhaa...
Onneksi mun silmäni ei oo siitä herkemmästä päästä, kestää hyvin esim pitkiä piilareiden käyttöaikoja mutta pelästyin kun meni noin huonoon kuntoon noin lyhyessä ajassa.. Lesson learned, EI nukahdeta piilarit päässä!!
PoistaJoo, taidan olla tyhmä kun luulin että cosplaykisassa arvostellaan puvun perusteella eikä sen mitä tekee kisan ulkopuolella! Haha silly me.
Ei mut jos tuo on suurimmasta arvostelukriteereistä se pitäisi mainita. Edes sivulauseella jossain, mutta ei! Mitä aktuaalista vittua.
Olin seuraamassa baaricosplayta ja haluaisin sanoa muutaman sanan siitä. Tuomarointi oli kyllä liian nopeaa, että olisivat voineet vähän kauemmin päätöstä miettiä. Tuomarit olisivat myös voineet niitä pukuja paremminkin vilkaista ja ehkä kysyä muutaman kysymyksenkin. Mutta vaikka ohjelmalehtisessä sanottiin vain, että mielenkiintoisin asuste palkitaan niin ymmärsin että kyllä voittoon muutakin tarvittiin kuin pelkkä puku. Minusta pelkällä istumisella ei voi baaricosplayn kaltaisessa höpöhöpö kisassa mitään voittaa vaan siinä piti saada puku esille, näyttää että itsellä on hauskaa ja ainahan sitä saa plussaa tanssiliikeistä :D
VastaaPoistaMinun mielestä paras puku oli kuningatar Elisabeth, joka sai vain kolmannen sijan. :/
Ehkä olen liian pitkään kisannut ja otan nykyään kisani vakavasti, mutta vaadin tietää sen minkä perustein kisa tuomaroidaan. Monta pistettä on puku, entäs monta hahmouskollisuus? Saako lavaosuudesta pisteitä? BaariCOSPLAYkisan kohdalla ei oltu kun mainittu pelkkä puku, joten oletin arvostelun perustuvan siihen. Ja niin yli puolet kisaajista, jotka hekin viettivät aikaassa pöydissä jutellen ihmisille joita kenties näkevät pari kertaa vuodessa conien ohessa. Asiasta olisi voinut mainita edes sivulauseella paikan päällä, mutta ei minkäänlaista indikaattoria siihen että oikeasti pitäisi vapaa-ajallaankaan näytellä pukuuan. No, tulipahan kokeiltua ja huomattua että tämmöiset leikkikisat eivät ole ehkä se cup of tea :3
PoistaMuikea esitys teillä! :3 Sääli ettette päässeet WCS karsintoihin, harmitti teidän puolesta ihan kun 3 paria ei jostain syystä päässyt paikaille. :<
VastaaPoistaKiitos ;_; Niin, mutta jos ensivuonna tärppäisi portfolio haun kanssa! Siihen tähdätään.
Poista