.

torstai 1. joulukuuta 2011

Siis wot mitä täällä tapahtuu + mitä seuraavaksi

 Ja luulin että minulla olisi kiva päivitystahti mutta sitten iski laiskuus enkä saanut mitään cossien osalta tehtyä, enkä ole nytkään pahemmin. Paitsi että sain tuossa 2 päivää sitten motivaation takaisin ja olen vääntänyt Jyubein katanoita sekä neidin peruukkia, joten edellä mainituista tulee päivitystä heti vaan kun olen saanut ne järkevään vaiheeseen. (Plus koneellani on kasa hajanaisia WIP kuvia vähän esim. kaikesta, kertokaas haluatteko että postaan kaikki kuvat kerralla ja kerron kaikista, vai odottelen että ne on pidemmällä että voin ottaa vain pari mukaan yhteen postaukseen?)

Mutta että saisin teille sen illuusion että olen ahkera bloggari, huijaan teitä tälläisellä välipalalla tarinasta mystisen-värinen-tyllihame.

Elikkä tuossa pari päivää sitten ajattelin viimeistellä Saberin tyllihameen koska siinä oli enään pieni pätkä ommeltavaa (jonka senkin tosin liimasin koska alkoi olla sen verta paksuutta että ompelukoneen neula sanoi naks ja luovutin .D). Otin sen esille ja ihmettelin outoa väriä. Mokoma ex. valkoinen tylli oli muuttunut kokonaan vaaleankeltaiseksi, lukuunottamatta valkoisia lankoja millä olin tyllin ommellut sekä kuminauhaa tyllin sisällä. Mystistä, mutta monenlaista on voinut tapahtua. Kunnes tajusin että pala toisesta kerroksesta mitä ei oltu vielä ommeltu on vielä valkoinen. (Tyllit menivät kaikki hameeseen kiinni siis samaan aikaan, toisen vaan ompelin(=keltainen) ja toisen vedin nuppineuloilla(=valkoinen) kiinni) Hä?

Mit..

Mystistä.
Mystistä indeed. Tyllit eivät ole saaneet minkäänlaista erinlaista käsittelyä, ne ovat samasta pakasta ostettuja enkä ole kaatanut mitään hameen päälle (Ja plus siis vielä se että KAIKKI ommeltu osa on keltaista, myös tuon valkoisen alla oleva tylli). Mutta eipä tuo haittaa koska käytän tyllihametta vaan puff efektin saamiseksi, eikä se sieltä alta näy.

Kertokaa jos keksitte jotain teoriaa tähän .D
Ja yrittäkää saada selityksestäni selvää, jouduin selittäämään tätä irl joku 5 min Narulle ennen kun hän tajusi xD

Stay cool!

~Hansku

ps. Kuinkas moni täällä on katsomassa animea joulukalenterina? Itse ajattelin katsoa K-ON!:nin kakkostuottiksen xp

Ai blogijoulukalenteri vai? Sellaista oli suunnitteilla mutta jäi niin viime tinkaan tuo aiheen keksiminen etten keksinyt mitään järkevää joten lupaan keksiä jotain ensi vuodeksi : D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti