Osa 1 koska päätin että en tunge Ciel ja Illua WIPpejä samaan päivitykseen vaan teen kaksi erillistä, joten tästä nyt aloitellaan Cielillä!
Eli siis Cielhän tulee Tampere Kupliin sunnuntaille, ja ehkä lauantaillekkin jos en keksi lauantaille mitään järkevämpää pukua.
Eli Cielin hattu kaipaa vielä paljon työtä, pienennystä, lisää rusettinauhoja, ruusuja, reunukset sekä nauhat. Mutta kasassa se on! Meinasi tulla hätä käteen kun kaavoittelin ja kokosin tota kun se näytti jotenkin niiiin epäsiistiltä, mutta kyllä mie siitä vielä saan ihan kelpo hatun edellämainituilla modauksilla.
Ja tässä ylhäällä mainittuja ruusuja jotka tulevat hattuun sekä takkiin. Muistelinkin että Lulusta olisi jäänyt vyöjämä puuvillaa mistä sitten koitin rakentaa ruusuja, ja ihan kivan näköiset niistä tuli! Pitää vaan käydä ostamassa lisää kangasta kun jämäpalasta minkä löysin sai rakenneltua vain nuo kolme.
Housut ovat siis kasassa, mutta lahkeet vielä vaativat työtä. Ensiksi niihin pitää väsätä semmoinen... cuff taitos/käännös, johon katsoin tutoriaalin, että osaisin sen tehdä. Sitten yksityiskohdat lahkeisiin kiinni ja housut ovat finito.
Huomatkaa koira taustalla joka yrittää syödä takin napit
Ja sitten selässä oleva rusetti. Joo. Fiilis tästä on: vittu. Ei siksi että se näyttäisi huonolta, vaan se aika mikä tuohon meni. Yleensä saan tuon kokoisen rusetin alusta loppuun kasaan 2 tunnissa, ja arvatkaa kauanko tähän meni? Viisi kertaa enemmän, eli yhteensä 10 tuntia (ja risat päälle, katsoin jopa kellosta aikaa). Ylimääräisen 8 työtunnin syy on ehkä havaittavissa, eli noi raidoitukset. Itse olen kangasraidoittanut Lukan housut sekä Saekon kauluksen, ja ajattelin että kyllä tämä tästä. Joo kyllähän se siitä, kahdeksan tuntia myöhemmin. Joo moi, en halua enään muistella sitä tekoprosessia (joka ei ole edes 100% ohi, vielä tekemättömässä hatun kiinnitysnauhoissa on täsmälleen sama printti. Vittu.)
Pahoittelen tummaa kuvaa
Eli jos tosta kuvasta mitään saatte selvää, siinä on ainoa kappale joka on valmis, eli aluspaita, ja siihen kiinnitetyt puuvilla pitsivekki systeemit josta ragesin täällä, sekä uusi jatkos, tuo harmaa... kangaspala joka roikkuu takaa. En ole ihan varma mikä tuo on tai mitä virkaa sillä on, mutta olen huomannut että Ciel harrastaa tämmöistä random kangaspalaa perseessä aika monessakin puvussa. Lol.
Nyt kyllä vähän nolottaa kirjoitella tämmöistä tekstiä, koska Ilona julkaisi tämmöistä listaa, ja luulisin että tämä teksti rikkoo aika montaa kohtaa. Noh, en ole ikinä kokeillut kirjoitella tälläistä tekstiä (vai olenko? en ainakaan muista), joten yritetään edes!
Mutta joo Hansku eikös ole vielä vähän liian aikaista alkamaan panikoimaan EC:stä? Eikö? No okei sitten!
Itse olen tuijotellut Illuan reffikuvaa ja kalenteria enemmän kun ehkä olisi pitänyt. Olenko tosiaan haukannut liian ison palan?
Illuan rakennus jotenkin tuntuu pahalta, koska olen aliarvioinut tekemättömän työnmäärän (käsi ylös, kuka on harrastanut tämmöistä? Niinpä), ja joudun tekemään järkyttäviä työmääriä kerralla että olisi edes mitään chänssia että saisin Illuan kesäkuuksi valmiiksi. Koska joudun tekemään juttuja niin nopeasti, tuntuu siltä että teen niitä huolimattomammin. Itse vannon kisojen sääntöön (sääntöön ja sääntöön, derp) että simppelimpi ja hyvin tehty puku on parempi kun massiivinen huolimattomasti tehty puku, mutta massiivisen puvun voi tehdä hyvin.
Itseäni suoraan sanottuna pelottaa että kaadun kategoriaan 'massiiviset & huolimattomat', mikä on viimeinen asia jota haluaisin. Tosin Illuaan ollaan käytetty nyt jo niin paljon aikaa että puvun vaihto ei ole enään vaihtoehto. Jos olisi enemmän aikaa niin saattaisin vaihtaakin pukua. Ehkä.
Tai sitten vaan EC paineet ja Illuan massiivinen puku sekoittaa aivoni ja ajattelen kokoajan että 'ei, tämä ei ole tarpeeksi hyvä, yhyy, yhyy'.
Nyt suunnitelma näyttää siltä että jatkan painamista viimeiseen saakka, ja jos jää aikaa (hahahahaa...hah....), parantelen juttuja mitkä ovat jääneet vähemmälle ajalle. Luovuttaminen on vaihtoehto vasta EC aamuna.
EC kisana on jännä juttu. Tuntuu, että lähtisin kisailemaan ensimmäistä kertaa, koska fakta nyt on että EC on kisana paljon vakavampi kun normiconin puku/skitti kisat. Nyt sanon suoraan että tällä hetkellä oikeasti jännittää kunnolla, ja en halua edes miettiä minkälaisissa lukemissa mennään EC viikolla.
Joo, ehkäpä tässä oli tämä miun paniikkipurkaus. Koska olen ollut sukulaisilla pääsiäisloman aikana, ja luppoaikaa on enemmän kun laki sallii, ompelukone täällä on laulanut mukavaa tahtia (joka on ollut nostalgian purkaus koska tällä ompelukoneella ompelin ekan puvun 2009 helmikuussa!) ja saattekin Ciel/Illua WIP päivityksen lomien jälkeen.
Eli! Kun Cosplay Gaalan päivämäärä julkistettiin olin intoa täynnä koska suunnitelma oli että jos Gaalaan on tarpeeksi aikaa, niin Saber Lily lähtee kisailemaan sinne. Ja näinhän siinä kävi, Gaala ompi marraskuussa ja Saber nyt tekolistallani.
Eli tälläistä
Eli peruukin tarina alkoi siitä kun joskus 2010 tilasin valmiiksi stailatun Saber Lilyn peruukin. Tykkäsin peruukista koska peruukki oli tehty alusta alkaen Saberille, eli takana olevan kuidut oli ommeltu väärinpäin (eli teorissa ne sojotti ylös, joka teki ponnarin tekemisestä superhelpon). Ongelma oli vaan se että kun ponnarin heitti siitä vaan ponnarille siitä ei tullut siisti ja tasainen. Joten viikko sitten päätin että stubbaan peruukin, ja tästä prosessista nyt raportoin.
Eli ensimmäinen kerros. Eli lyhyesti subbaushan on ponihännälle nostamista ja sen liimaamista paikoilleen, mutta suosittelen kovasti että se tehdään 4 tai 5 eri erässä, että siitä tulisi siisti. Ja jos teillä ei ole oman kokoista peruukkipäätä niin muistakaa sitoa viimeiset pari kerrosta kiinni omassa päässä! Ja joka liimaus välissä annoin sen kuivua 24 tuntia.
Eli tekniikka on se että ponihäntä kammataan kevyesti (ei kannata alkaa täysillä kiskomaan sitä, siitä tulee paremman näköinen jos se on vähän löysä kun liian kiree), lakataan ja lämmitetään (siis koko helahoito, eli kaikki kuidut kuidunjuuresta ponnariin asti jotka ovat sidottu. Tätä on hieman vaikea selittää mutta tämä on super tärkeetää jos subataan peruukkia jossa kuidut on ommeltu tavallisesti), sidotaan, ja liimataan kunnolla paikalleen.
Itsellä taisi mennä 4 sitomiskertaa tähän, mutta suosittelen viittä jos olette tekemisissä normaalin peruukin kanssa.
Ja näin! Kuten jo sanoin pari viimeistä kerrosta sidoin päässä jotta siitä tulisi sopivan kokoinen.
Peruukki oli tullut clip onin kanssa mutta eihän se enään liimattuun stubbaukseen kanssa sopinut joten otin klipsun siitä pois.
Ja sitten liimasin sen pienellä taktikoinnilla kiinni, ja pistin kuidut ojennukseen.
Ja sitten sidoin tuon rusetin tuohon ympärille.
Ja pieni etuhiusten stailailu ja valmis!
Nyt kun tuota valmista lopputulosta katselee niin yhden asian muuttaisin, jonka ehkä tekin huomasitte kuvista, sen että haluaisin pidemmät etuhiukset. Kun sain tuon peruukin oli vuonna 2010 pikkuHansku ei oikein ollut sisäistänyt tietoa että peruukkipäät on paalljon pienempiä kun oikeat päät. Noh onneksi en tehnyt muita stailailuja sillon ja sain tästä ihan hyväksyttävän peruukin, vaikka etuhiukset näyttääkin vähän hassulta.
Mutta eritykkään siitä että nyt sain vihdoinkin sopivan stubatun peruukin, Lulun peruukista kun tuli vähän tiukka. Pitää vaan muistaa supersliipata omat hiukset mahdollisimman pois tieltä kun tuota peruukkia oikeasti käyttää koska musta hiusraja ei oikein houkuta : D (oikeastaan sininen heti kun saan käytyä ostamassa väriä. Hurjaa, ekat shokkivärikokeilut täältä tullaan!)
Jep, Saber muuten, armoreita ollaan rakenneltu, ompelukone on surissut mukavaa tahtia ja vannehame on tilauksessa. Nyt voisin vaikka alkaa viimeistelemään Illuan peruukkia niin saisitte siitäkin päivityksen! (iik EC on kohta! Nyt alkaa superrakentelu, tuntuu että olisi vielä puolen vuoden työt tekemättä vaikka todellisuudessa olen hyvässä vauhdissa jo melkein kaikissa osissa (tai sitten vaan uskottelen itselleni niin ja rakentelen vaan kaikkia muita pukuja. Hups.). Saa nähä saatteko EC viikolla itkupäivityksiä. Toivottavasti ette.)
Pitäisi tässä muuten alkaa mixailemaan EC ääniraitaa. Ehkä. Mietin tässä että olisi varmaan hyödyllistä joillekkin jos tekisin jonkun ääniraita tutoriaalin, itse kun olen ääntä opiskellut parin kurssin verran sekä työstänyt suhteellisen montaa ääniraitaa mutta ongelmana vaan on se että en käytä mitään ilmaisohjelmia (Abode Audition 3 käytössä), ja ääniraitojen työstäminen on todella ohjelmistopohjaista, joten suurin osa ei hyötyisi siitä mitään. Hmms. Katsellaan.
Pitäkää hauska loppu viikonloppu, minä tästä lähden viemään Hauhauta ulos ja sen jälkeen rupean työstämään Illuan peruukkia.
Ja niin siinä kävi että viime postaus on tammikuun lopulta. Hupsista keikkaa, mutta elossa vielä ollaan!
Ja pahoittelen jos jotkut kuvista on vähän huonoja, keskiyön valaistus ei ole ehkä se parhain sekä hankin juuri vähän lisäkalustoa (lens hoodin jos tarkkoja ollaan) tuohon kameraan niin pitää vielä vähän funtsia noiden valotussysteemejen kanssa : D Pahoittelen!
Amanda (Jeejee! ~) saapui tänne talvilomalla joten sain jotain cosplayn osalta tehtyäkin! Kuten ehkä huomasitte niin tästä siis tulee Jyubein katanat osa 2.
Okei sanoin tuossa ykkösosassa että tässä kakkososassa käsiteltäisiin maalaus ja kiinnitys, mutta skippaan nyt sen kiinnityksen koska se on vielä niiiiiin auki miten sitten loppujen lopuksi katanat kiinnitän paitaan että en halua että tämä kakkososa jää roikkumaan johonkin kesälle : D (part 3 kenties? Älkää tosin pidättäkö hengitystänne, en lupaa mitään)
Eli tästä se lähtee
Eli katanasta joka on nyt rakennettu ja hyvin hiottu. Omat katanani hion 80/120 hiekkapaperilla, koska tekonahka mitä miekoissa käytin oli todella paksua eikä mikään oikein tykkää tarttua tuohon pintaan, joten suosiolla hion karheemmilla hiekkapapereilla. Mutta jos käytätte jotain ohuempaa suosittelen hiomaan sen jollain 400 hiekkapaperilla (tai vaihtoehtoisesti jos käytetty tekonahka on tosi super ohutta tai/ja se ottaa maalia hyvin niin mikäs siinä, jättäkää hiomatta mutta muistatkaa testata ensin, ei ole kiva jos maalit alkavat irtoilemaan : D)
Ja siitä sitten spraymaalasin tuon teräosan mustalla (hopealla of course jos tulee ns normikatana mutta tuo katana mitä tässä maalasin oli musta)
Ja siitä sitten alkaa käsinmaalailu, eli dry brushataan yksityiskohtia terään, sekä tehdään kaikki muut härdellit.
Eli dry brushaus kaikessa yksinkertaisuudessaan, otat kuivan pensselin kärkeen vähän maalia (itse käytän miniatyyrimaaleja), pyyhit sitä paperiin niin kauan että siitä ei lähde melkeinpä mitään ja alat sutimaan maalattavaa pintaa.
Pari sanasta muuten pensseleistä, joskus kuulin neuvon henkilöltä x (en muista keltä .D) että osta parhaimmat pensselit mihinkä on varaa. So true. Sillä euron ja kuuden euron pensselillä on eroja, trust me. Itse käytän melkeinpä pelkkiä synteettisiä pensseleitä koska se jättää maalattavan pinnan sileäksi eikä siihen tule niitä ärsyttäviä pensselinveto jälkiä. Kantsii kyl varmaan ostaa pakettia synteettisiä pensseleitä, itse ostin kuuden paketin kympillä. (ja mulla oli -20% kuponki joten pensselit lähtivät matkaan 8e:llä!)
Kuten tuosta yhdestä mustasta pensselistä huomaatte, se on minun virallinen dry brushaus pensselini. Eli kun dry brushaat pakotat sen värin menemään pensselin kuituihin ja silloin se värjää pensselin (plus dry brushaus pensselit tuhoutuu nopeammin)
Ja siitä tuhoutumisesta, ei ne synteettiset pensselit täydellisiä ole. Jonkin ajan päästä (tosin sitä voi pitkittää hyvällä huolenpidolla) pensselin uloimmat kuidut alkavat kaartumaan.
Tämähän ei tarkoita että roskiin koko pensseli, ei, se on kyllä vielä ihan yhtä käyttökelpoinen kun uudempi yksilö mutta tarkkaa jälkeä sillä ei enään saa aikaan. (tähän on oikeastaan olemassa ihmeaine joka palauttaa tuollaiset kaartuneet pensselit, mutta arvatkaa sata kertaa että onko sitä saatavissa suomesta. No ei. Ja kaikki sivut mitä kävin läpi missä tuota olisi myynnissä niin postituskulut on jotain aivan naurettavaa luokkaa. (siis tyylillä aine maksaa 5e ja postarit on ~30e)).
Mutta hei, pensseleistä pitää pitää huolta ja niitä pitää syväpuhdistaa siinä missä meikkipensseleitäkin, joten kiinnostaisiko tutoriaali tee se itse aineesta joka puhdistaa pensselit ja vähän puhdistustekniika tutoriaalia? Heittäkää kommenttia tuonne alas!
Yhyy tuon punasen reunan maalaukseen meni 2 tuntia. Not cool.
Ja sitten maalasin miniatyyrikultaisella kahvat. Otti kyllä monta kerrosta maalia että sain kahvan mustasta kultaiseksi!
<3
Noin puolivälissä kahvan maalausta
Alempana maalattu, ylempänä WIP
Käytin 3D kultamaalia saumojen täyttämiseen
Sitten kun sain kahvan maalattua tuli osio mistä olin vähän huolissani, eli piti sitoa sellaiset katana naru systeemit niihin. Tekniikasta en puhu sen enempää vaan heitän tähän väliin videon mitä itse käytin.
Eli tuohonhan myydään ihan omaa narua, mutta kun katselin niiden hintoja pankkitili oli hyvin erimieltä halustani ostaa sitä, joten tyydyin tekemään tee se ite puuvilla polyesteri narua. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan ompelin kujan, leikkasin ylimääräiset pois, siksakkasin reunat, käänsin koko homman (oh god the pain, pientä kujaa 9m käännettävänä anyone?), silitin ja ompelin top stitchin siihen.
Haters gonna hate mutta itse tykkään top stitchata kaiken.
Ja sitten vaan sidoin sen kahvaan.
Noista olisi kyllä voinut tulla ppaaalljjoon nätimmän näköiset mutta nyt nostan käteni ylös ja sanon että cosplay ei ole aina niin serious business (pois lukien EC ja WCS, jotka nyt on aika serious business), ja olen iloinen että ne edes näyttää suht ehkä okei:lta. Ihan hyvä ensikertalaiseksi feat tee se itse naru I'd say!
Ja niin lopputunnelmia katanoista, paljon pikkumokia sattui mutta ainoa isompi juttu mihin kiinnitän huomiota seuraavalla kerralla on se että noi katanat on aivan tajuttoman leveitä. En tiedä kuinka hyvin se välittyy noista kuvista mutta trust me, ne on aivan sairaan leveitä. Mutta näiden katanoiden tarkoitus on roikkua vieressä ja näyttää tosi bad asseilta, niin antaa nyt tän kerran mennä. Hei, taas opittiin jotain!
Pahoittelen että tästä tuli tämmöinen megapäivitys, gomen xD Lupaan päivittää jatkossa lyhyempiä päivityksiä mutta useammin!
Ja niin, jos olette tarkkasilmäisiä ja huomaatte että lukijoita on jo 52 ja huutelette että missä meidän 50 lukijan bonus on, niin funny story, kuvasin ultrahienon videon (ei nyt ultrahienoo mut kumminkin) enkä saa sitä kamerasta ulos! En sitten millään, oon koittanu jokaista mahdollista tapaa. Jos on jotain älykästä (tai ei niin älykästä) ideanpoikasta mitä haluaisitte nähdä, niin heittäkää kommenttia, itselläni tuon videon lisäksi on ideat vähissä!
Ennen kun avaan sanaisen arkkuni Jyubein katanoista niin huomautan että Frostin välähdyksen äänestykset on auki! Olisi erihieno homma jos äänestäisitte meitä, eli nro 3:sta, Saekon ja Rein eeppistä zombintappo tornia! : DD
Kaikki jotka äänestää saa virtuaalikeksin ja virtuaalihalauksen miulta! ~
Elikkä WIP spämmäystä Jyubein katanoista. Oon aikaisemmin tehnyt vaan suoria miekkoja ja vähän hermostutti ruveta väsäilemään katanoita ihan uudesta materiaalista, eli solumuovista. Paljon olisi juttuja mitä tekisin uudestaan mutta tiedän sitten seuraavalla kerralla paremmin! (joka on ~180cm Illuan katana feat insane details.D.D)
Nyt pitää kyl sanoa että joudun menemään reffikuvan vastaisesti, koska kun tuota reffiä katsoo niin katanat kirjaimellisesti leijuvat Jyubein reiden vieressä. Ettäjuu.
Okei, toi toinen on tuolla selässä kiinni
Let us begin.
Kaks metriä solumuovia kympillä!
Eli ensin piirtelin 'todella selkeät' kröhööm kaavat solumuoville ja leikkailin siitä kaksi samanlaista palaa irti ja liimasin yhteen tuommoiseksi 'koteloksi'.
Elikkä sitten kun olin saanut kotelot liimattua, aloitin operaation 'tehdään puukeppiin kaartevuutta'
Joka näytti tältä
Ajattelin ensiksi että täysi gessopurkki riittäisi painoksi, mutta ehei, eihän se riittänyt. Joten lastasin laukun täyteen koulukirjoja ja tadaa, toimi kun unelma!
Jouduin vähän yhdistelemään keppejä, metri ei riittänyt
Sitten the obvious, eli pistin tuon kepin solumuovikotelon sisälle.
Vammanen kuvakulma on vammanen, köh, se on paljon suorempi irl
Ja sitten tekonahalla päällystys!
Tekonahka oli ylimäärästä nahkaa Lulusta, eli USA:sta tilattua. En sitten tiedä uskallanko ostaa Eurokankaasta tekonahkaa kun sitä niin moni on haukkunut o.o Eli koitin perinteistä erikeepperimetodia mutta hetken tuskailtuani päätin et vitut mie liiman tän raa'asti vaan kuumaliimalla. Ihan jeesh siitä omasta mielestäni tuli.
Oi kynnet, miksi katkeilette ettekä näytä tuolta 24/7.
Kun olin saanut tekonahan liimattua niin leikkasin ylimääräset pois ja tein terästä nätin ja sileän hiomalla sen tasaiseksi.
Sitten rakentelin kahvan, josta ei tullut otettua yhtään kuvaa mutta käytännössä toimi samanlailla kun seuraavaksi tuleva huotra, eli rakensin laatikkomaisen muodon, päällystin sen tekonahalla ja liimasin terään kiinni.
Eli painottaakseni katanoita taaksepäin tein tuommoisen kolosen huotra päähän ja pistin sinne kuivahtanutta massaa mitä en voi enään käyttää massailuun (jee kierrätystä!).
Ja ennen kun liimasin tekonahan huotraan, liimasin siimaa tuohon päähän jonka voin sitten kiinnittää jollain järkevällä mystisellä tavalla x pukuuni.
Eli tuossa tuo siima näkyy
ja tuossa on 150cm mitta.
Jep, jos jätetään maalaus ja kiinnitys sitten osa kakkoseen!
Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan kuvaspämmi Saekosta ja Reistä. Minulla olisi itse asiassa joku esim miljardi aihetta josta voisi tehdä work in progress spämmäystä, mutta en ihan kaikkia varmaan spämmää ettei teille tule jotain WIP overloadia.
Vai voiko sellaista tulla? xD Tiedä häntä en.
Niin ja kuvaajana toimi meidän shootti varakuvaaja josta kerroin jo Frostbite postauksessa, eli Anna-Sofia Toivonen! Kiituksia ~
(Ja itse photoshoppasin noi, säätelin valoarvoja ja noin, sekä lisäsin todella super mega aidon feikin näköisiä veriroiskeita. Enjoy.)
.
Stay cool!
~Hansku
Ps. Kaikki lapsuudenmuistoni menivät uusiksi kun tajusin että se hyeena Leijona kuninkaasta jolla on pitkät etuhiukset on nainen. Mitä.