.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Makina ja jälkijunassa tulevat WIP-päivitykset 2/2

Ja tässä päivityksessä käsitellään Makinan miekkaa. Miekkaa, jonka takia meinasin lopettaa cosplayn. Kolme kertaa.

No ei nyt ihan sentään, vaikka Twitteriin raivosinkin.

Päätin tehdä mangan miekan ja animen huotran, koska fuck you that's why :D Makina ei ollut mikään vakava puku, joten yhdistin best of both worlds.


Näin nopeana sivuhuomiona, Makinaa nähdään vielä tulevaisuudessa. Ajattelin pistää sen sunnuntaipuvuksi joko Yukiconiin tai Frostbiteen, tai ehkä molempiin! Tosin ilman hänen miekkaansa koska A) kun se roikkuu vyöstä, se vetää takkia rumalle rypylle ja B) en jaksa kanniskella sitä mukana.


Mutta aloitetaan! Worblaa en ensiksi edes aikonut käyttää miekkaan, mutta kun vanha tuttu solumuovi-tekonahka metodi failasi, Worbla tuli kuvioihin.


Eli leikkasin solumuovista kaarevan katanan muodon, ja taivutin kukkakepin tueksi sisälle. Eli pistin kepin kahden tason välille, pistin keppiin roikkumaan kassin ja täytin sen kirjoilla, joten se kaartui tuollaiseen muotoon.


Kepin pään ohensin ettei se näkiysi ilkeästi päästä.


Sitten ensimmäiseen kosketukseeni Worblaan. Se oli pelottavaa, en tiennyt yhtään mitä olen tekemässä tai miten tässä nyt pitäisi toimia. Pikkuhiljaa vaan tarmokkaasti selvitin tämän muovin salaisuudet ja miekasta tuli jopa ihan hyvä.


 Tykkään myös siitä että Worblaa voi muotoillla kun massaa. Hieman hankalaa se on, mutta onnistuu kyllä.



Worblan suosikkipiirteeni keksitaikinan yhdennäköisyyden kanssa on yksityiskohdat. Worblalla saa helposti tehtyä jämäpaloista ihania yksityiskohtia, periaatteessa Worblasta ei jää yhtään ylimääräistä palaa roskikseen.


Sitten mustat pohjamaalit miekkaan.





Ja sitten vähän väriä pintaan. En ole maalauksessa mikään erittäin loistava joten maalauksessa menee aikaa varmaankin saman verran kun x tavaran rakentamisessa x_x



Viikko ennen Desuconia, yölliset maalaukset ja South Parkit oli parhautta <3


Minulla oli 5 päivää saada Makinan huotra alusta loppuun valmiiksi + muut jutut siihen päälle. Hmmm, hermot oli lievästi sanottuna vähän kireällä. Mutta muutaman WIP-kuvan Twitteriin raivonpuuskissani tajusin napata.


Minunhan tosiaan piti tehdä animen huotra, mutta koska olin uusi Worblan käyttäjä ja en ihan tajunnut mitä voi tapahtua, joten mokoma vahingossa repesi keskeltä huotraa. Fffuuuu etc. Olin ihan henkisesti ja fyysisesti poikki tuossa vaiheessa, joten päätin että fuck it, pistän tuommoiset ihmeelliset kiemurtelevat suikaleet peittämään kaikki repeämät Worblassa. Suunnitelma toimi, vaikka se ei reffiltänsä näytäkkään.

Mutta arvatkaa mitä, I DON'T CAAARREE :DD Cosplay on minulle suhteellisen serious business asia, mutta osaan kyllä ottaa tämän harrastuksen (elämäntavan) rennosti ja pitää vain hauskaa. Ei se haittaa jos jokainen yksityiskohta ei ole jokaisessa puvussa juuri oikeanlainen. :3


Huotran maalailua.


Valittelin Twitterissä (huomaatteko miten puhun Twitteristä usein? Koska Twitter on paras! Ihan paras!) kuinka tämä pensseli oli liian iso. Tykkään käyttää ihan minimini pensseleitä maalaukseen, siksi yleensä tilaan kynsille tarkoitettuja pensseleitä.



Miekan sitten viimeistelinkin ihan viimetipassa hotellilla. Hups.

Mutta otin muutama päivä sitten valmiista tuotoksesta kuvia että näette sen vähän paremmin verrattuna shoottikuviin.










Worblasta valmistin myös Makinan vyönsoljen, mutta käytin keskiosaan pyöreään... juttuun massaa ja siihen oli sitten conipäivän aikana tullut ihme painaumia. Höh. Pitää korjata asia Yukiconiin mennessä!



Ja näin, tässähän tätä asiaa oli.

Stay cool!

~Hansku

P.S Olen nauranut koko aamun kun opetin meidän Siru-hauhau metsästyskoiralle käskyn "pyllistä". Eiihhhhh mun vatsalihakset ei kestä tätä nauramista, vuoden treenit :DDDDD

7 kommenttia:

  1. Mitä toi worbla siis on:---D Millä nimellä sitä lähtee etsimään ja mistä sitä saa:-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Worbla on siis lämpöön reagoivaa muovia, kuten kaverinsakkin Wonderflex. Lähin paikka mistä Worblaa saa on Saksa, ja täältä voi tilata sitä: http://www.mycostumes.de/Worblas-Finest-Art_1

      Worbla on nimenä vähän hassu mutta Worbla nyt on ihan Worblaa :DD Ihan tuolla nimellä löytyy siitä asiaa ja tutoriaaleja jos googlettelee.

      Poista
    2. Kiitti huimasti!

      Poista
  2. Hyvälle näyttää :)
    Meillä tuo sama temppu on kumarra nimellä ja näyttää tältä: http://weetu.kuvat.fi/kuvat/Wilma/Vuosi+2013/Tammikuu/DSC_0024+(2).JPG kuva kylläkin on suhteellisen vanha jo x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :3
      Ihana koiruus teillä! Niin pörröinen ~ Haha "kumarra" on kyllä paljon parempi nimi tuolle, mutta meidän perheen huumori on vähän tätä luokkaa :DD

      Poista
  3. oi, itsekkin worblaa haluisin päästä kokeilemaan :333 Näyttää hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Worbla on kyllä taianomaista keksitaikinaa! Ja XL 60e:n hinta saattaa tuntua isolta mutta tuosta tulee rakenneltua niiiiin monet propit!

      Poista