perjantai 25. tammikuuta 2013

Shihouin Yoruichi WIP

Hei ja hyvää 2013 vuotta! Miten on vuosi kaikilla lähtenyt käyntiin? Ette uskokkaan kuinka ihana ja paras vuosi on itselläni tähän asti ollut, nngghhh en kestä! Hyvä että joskus menee hyvinkin? :D

Eli Frostbite on lähestymässä (jee ja apua!) joten voisin alkaa heittään ensimmäistä WIP päivitystä. Koska mitenkäs vuosi aloitetaan täällä Hanskun Cosplay Ahdistuksissa muuten kuin WIP päivityksellä! (Vaikka "vähän" myöhään aloitellaankin vuotta, en ole vain ollut kirjoitustuulella, sorry!)

Mutta siis Frostiinhan on lauantaille tulossa Gil, ja sunnuntain paikasta kisailivat Akeno sekä Yoruichi, joista sitten päädyin Yoruichiin. (Tosin hieman eri versioon kun tuossa reffikuvassa, tuosta tekemästäni versiosta on mahdoton löytää jotain järkevää kuvaa! Ja noikin olen ite sceencapannu n.n) Ja kuten otsikosta jo huomasitte, tästä tulee Yoruichin WIP päivitys!

Aloitetaan peruukista. Etsin hyvää Yoruichi-peruukkia, mutta kivan väristä ei tuntunut löytyvän. Yoruichilla kun on violetit hiukset jossa on vähän punaista, ja kaikki Yoruichi-peruukit oli vaan tosi kylmän sävyisiä violetteja. Ei hyvä, joten päädyin sitten ostamaan kaksi normaalia peruukkia ja toisesta tekisin sitten clip-onin.

Tilasin peruukit jotka olivat violetti-puna kuitusekoitus. Peruukit saapuivat ja siinä missä eBay kuvissa ne näyttivät violetilta jossa on punaista, irl ne näytti punaiselta jossa on violettia. fffffffffuuu. Mutta peruukit olivat tehneet suuren loven lompakkooni ja Yoruichi ei ole mikään serious business puku joten käytin peruukit kumminkin, deal with it.



Joten tuumasta toimeen ja toinen peruukki paloiksi! Pistin kilpsuun kaikki tuommoiset "avonaiset" weftiosuudet peruukista, sekä sitten leikkasin skintop osuuden tuohon clipsin päälle että se näyttäisi paremmalta. Ei tässä ollu mitään sen kummallisempaa kun kylmänviileesti vaan kuumaliimasin kaikki hiusosuudet nätisti klipsiin kiinni.





Sitten itse peruukin kimppuun! Siinäkään ei mitään erityisen kummallista, takaa lyhyeksi, muotoillaan etuhiukset sekä tehdään "kissankorvat". Noissa kissankorva tupsuissa oli vähän ongelmia koska halusin niistä mahdollisimman luonnollisen näköiset.


Eli kiharsin kuitua tuolta juuresta ja sitten vaan summittain pätkin eripituisiksi kuitua.





(Jostain syystä korvahärdellit eivät halunneet kuvautua hyvin mutta oh well, ehkä noista jotain selvää saa.)


Sitten ompeluhommiin, joissa ei kyllä oikeesti ole mitään erityisen hienoa. Helppoja perus vaatekappaleita.


Violetin nauhan kanssa kävi pieni moka, en tarkistanut reffikuvasta mihin nauhan pitäisi loppua ja pistin sen sitten liian alas. Ehkäpä tämä korjataan lähiaikoina, mutta muistutus että_aina_tarkastakaa reffit ennen kun teette yhtään mitään!


Ja itse nauha on kiinni ommeltavilla neppareilla. Taisi mennä suunnilleen 5 kappaletta neppareita per käsisysteemi.




Sitten pääsin taas rakentamaan armoreita (hahaha). Onneksi nämä olivat simppelit, eikä tarvinnut alkaa vääntää mitään ihania millinkokoisia yksityiskohtia. Tosin nämä ovat ainoa asia mikä puvussa ei ole vielä valmista, haluan vähän drybrushailla niihin elävyyttä ennen kun kiinnitän ne paitaan, mutta sitä en ole vielä kerennyt tekemään. Onhan tässä vielä aikaa!




Alunperin ajattelin tehdä bootcoverit, mutta kaikkihan tietää mikä ilo on tehdä bootcovereita (tuskaaaa) niin päädyin maalaamaan vanhat talvikengät. Välttelen kenkien maalaamista koska maalipinta yleensä halkeilee, mutta näissä kengissä maalipinta pitää todella hyvin. Materiaali imi maalin todella hyvin itseensä ja itse maaliakaan ei tarvinnut laittaa kun kaksi hyvin vesipitoista kerrosta. Lopuksi suihkutin vielä kevyen kerroksen mattalakkaa päälle.



Eli tässä olisi paitaa, kaulahuivia, obia ja säärihärpäkkeitä! Mitään kummallista näissäkään ei ollut, kaikki sujui niinkuin piti ja elämä oli kerrankin ihanaa.

Tarvitsen hoitoa tähän sairauteen
Oikeasti katsokaa nyt tuota siksakkia tuossa saumassa. Huomatkaa että sauma on tosiaan sisäsauma, ja vielä sellainen joka ei voi näkyä missään kohtaa koska kyseinen kohta paidasta jää obin alle. En vaan voi sille mitään että PAKKO SIKSAKATA KAIKKI SAUMAT PPPRRRFFTFPTAPTgfcaxd. Apua oikeesti, mitä teen itseni kanssa?

Paidan kiinnityssysteemit

Obin tarranauha

Säärihärpäkettä

Tähän ompelin kanttinauhan...

...ja tähän sitten vedin kuminauhan.


Eli joo, nyt kun Yoruichi on valmis (okei ei ihan mutta melkein!), voin keskittyä täysin Giliin, joka tulee sitten olemaan vähän mutkikkaampi projekti kun Yoruichi, mutta silti helppo. Olen kieriskellyt täällä tuskissani kun tahtoisin vaan tehdä vaikeita asuja, enkä tämmöisiä yksinkertaisia juttuja. Mutta olen huomannut että nekin on palkitsevia, mutta kyllä se rakkaus on siellä vaikeiden, uusien ja yksityiskohtaisten juttujen tekemisessä. Patience darling patience, kyllä se WCS puku kohta aloitetaan.

Stay cool!

~Hansku

Ps. I'M SORRY. Teidän 100 lukijan giweaway palkinnot eivät ole vielä saapuneet postista, joten en voi pistää sitä vielä pystyyn! Mutta kiitos kun olette ihanan mahtavia ihmisiä ja pistän giveawayn pystyyn heti kun kamat saapuvat!

8 kommenttia:

  1. Voi itq ton peruukin kanssa :(. Mut se kyl näyttää hyvältä!
    Ootan innolla, et pääsen näkee Yoruichin livenä, ko sitä näkee nii vähä missää. Muutenki Bleach-cossaajia on hirveen vähän... taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm, näin käy joskus mutta eipä sille mitään voi! Kiitoksia ~ Joo näinpä, voisin veikata että se johtuu siitä että "yhyy Bleach on massasarja en haluu cossata siitä" ihmiset pls, pääskää yli tosta massasarja leimasta jooko?

      Poista
    2. No yhyy, jos Bleach on hyvä sarja ja monet siitä tykkäävät! Eikä Bleachia ole nähty pitkään pitkään aikaan Suomessa :(. Hetkellisesti nousi pinnalle, kun Bleach sai ylleen suomen kieliset tekstit, mutta siihen se sitten jäikin. Ois ihanaa päästä kierrättää Matsumotoa joskus, koska Bleach!

      Poista
    3. Jep :I Toivottavasti pääset, koska Matsumotosi on aivan ihana!

      Poista
  2. Itselle on käynyt joskus vähän sama peruukin kanssa :< Jokatapauksessa peruukki näyttää oikein hyvältä ja minäkin odotan innolla tätä cossia :)
    Ja olen aivan samaa mieltä siitä asiasta, että ihmiset voisivat päästä yli tuosta massasarja jutusta. Kaikki cossaa siitä mitä haluaa oli se sitten massa tai tuikituntematon sarja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eBay on joskus aika petollinen! Mutta kiitos ~
      Äläpä! Oikein tunnen joskus conissa jos cossaan massasarjasta että jotkut tuijottaa todella ilkeästi. Miksi, en ole tehnyt yhtään mitään muuta kun tehnyt puvun suositusta sarjasta! Tuon takia välttelen yleensä todella suosittuja sarjoja, mutta esim Yoruichin tapauksessa, jos oikeasti tykkään hahmosta ja haluan tehdä sen puvun niin en anna sen häiritä. Kattelkoon ihmiset niin pahasti kun lystää ihan rauhassa!

      Poista
  3. Harmi peruukin värin kanssa mutta kyllä se ihan yees on kummiski. :) Myös WIP kuvat näyttävät hyviltä, odotan innolla että näkee tästä cossista kuvia sit ku se on valmis!

    Ja ei "massasarjojen" cossaamisessa ole mitään vikaa tai hävettäväää, if you like it cosplay it ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Odotan myöskin Yoruichin pukuilua todella innolla ~

      Täysin samaa mieltä! Kauheeta kun joidenkin mielestä se on mukamas noloo yms :(

      Poista