.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Cossivuosi 2011

Samainen löytyy gallerian puolelta mutta aattelin tehä tästä versiosta vähän kattavamman. Et tästä se lähtee.


Tampere Kuplii

Luka Megurine; Vocaloid Magnet


Voi tätä pehmopornon määrää Magnet kuvissa. Jos jollakin on tietoa miksi oikeasti joka ikinen reffikuva on pehmopornoa, niin kertokaa siitä minullekkin. Lukaa olen halunnut cossailla jo pidempäänkin ja magnet puku tuntui juuri sopivalta. Eipä mitään muuta ihmeellisimpiä. Miku Hatsune tulee myös mukaan.

Bakacon
-"oho, tämähän järkätäänkin" oli reaktioni kun Anikista kyseisen topicin luin.

Päivä 1= Adiane the Elegant; Tengen Toppa Gurren Lagann

Gurren Lagann on muuten eeppisin anime ikinä. Ja Adiane on yksi lempipahiksistani ikinä missään esiintynyt.
Adianella kävi semmonen hauska juttu että menin yksi kaunispäivä ostamaan tuota kimono kangasta. Noh minulla oli PSP:llä reffikuvat mukanani ja olin ylpeä 2 metristä puuvillaa minkä olin lopuilla rahoillani ostanut. Sitten päätin että noh aloitampas tämän tekemisen ja otin koneelta kuvat esille ja pyörryin siihen paikkaan. Hupsistakeikkaa oli muuten vähän PSP vääristänyt värit. Sanottakoon että itkin verta ja heitin kankaan kangaskasaani jossa se on säilynyt koskemattomana tähän päivään asti.
Hyvä Hansku! Kiva että osaat aina ostaa oikeen värisiä kankaita ! Mutta peruukki ja kengät ovat jo hoidossa, jee.

Päivä 2= Uchiha Sasuke; Naruto Shippuuden

Hmm. Tästä uudesta puvusta ei oo mitenkään hurjasti kuvia (tai sitten oon vaan EVO), mutta periaatteessa samanlainen kun se perus shippuuden sasuke mitä kaikki on tottunut näkemään, miinus lyhyet hihat, vetoketju + korkea kaulus ja erinlaiset hiukset. Se uudenmallinen takki Naruto tulee myös mukaan missä ikinä tämä nähdäänkin.
Sasuke.. Kirosin Sakuraa jo sillon että minähän en mitään massacosseja ala ikinä enään cossaamaan, (tosin joistain cosseistani voidaan olla montaa mieltä, riippuen siitä mitä joku laskee massaksi) mutta Sasuken kannalta tilanne on toinen.
Voisin ehkä kirjoittaa kokonaisen blogipostauksen siitä millä perusteella hahmoni valitsen, mutta tiivistettyä hahmovalintani ovat kunnianosoituksia. Joko arvostan sarjaa niin paljon, tai sitten hahmo desingia, tai Sasuken tapauksessa, mitä se teki elämälleni. Koko cosplaynpyöritys alkoi vasta kunnolla siitä kun kaverin kaa vitsailtiin et cossataan Sasukee ja Narutoo (mitä, thank god, ei koskaan tapahtunut). Myöhemmin näen sen selvästi että ilman kyseistä henkilö minusta olisi varmaan tullut sunnuntaicossaaja.
Saa nähä kun 18-vuotis päiväni koittaa niin saatta nähdä ehkä jotain hauskaa : D Untill then.

Desucon


Päivä 1= Lulu; Final Fantasy X
Final Fantasy X oli se ponnahduslauta joka toi minut animen ja cosplayn maailmaan, joten aattelin tehdä tälle mestariteokselle kunniaa ja cossailla Lulua (joka on muuten mukana minun top 5 lemppari hahmot ikinä).
Luluseni aiheuttaa minulle päänsärkyä jo nyt. Pehmolelun olen tehnyt melkein loppuun ja peruukki alotettu ja meinaan menettää hermoni jo nyt. Maltan tuskin odottaa korsettiin ja noihin hamekoristeisiin pääsemistä. Eihän tähän muuta voi sanoa, kun 4 metriä tekonahkaa, täältä tullaan. Lompakkoni taitaa kärsiä anoreksiasta päivänä jolloin Eurokankaaseen astelen ostamaan nuo kankaat. Lululla olisi tarkoitus mennä Desuconin cosplaynäytökseen Yuna mukanani.



Päivä 2= Luka Megurine; Vocaloid Magnet

Luka pääsee uusintakierrokselle katselemaan vähän Lahtea. Tämä sen takia koska en millään ehtisi tekeen 13 pukua per vuosi, joten pakko uusiokäyttää jotain.

Nekocon
-Tästä tulee haukaa reissalla Kuopio-Turku välillä, mutta jos saisimme Narusen isältä kyytiä niin olisi erimahtavaa ;D

Päivä 1=Kirin; Monster Hunter


Kirin on itseasiassa ainoa hahmo mistä en juurikaan tiedä mitään, mutta oli pakko keksiä tuolle metrin pituselle valkoiselle turkikselle jotain käyttöä, koska en halua että lompakkoni traumatisoitui aivan turhaan.

Päivä 2=Mio Isurugi; MM!
Suosittelen lämpimästä tuota MM! sarjaa niille jotka eivät ota asioita liian vakavasti. Mio on jännä hahmo sisänsä, muistuttaa oudon paljon itseäni. Ne jotka sarjasta jotain tietävät, niille tiedoksi että tuo lopputanssi tulee cosplayversiona meiltä jossain välissä.

Animecon

Päivä 1= Saber Lily; Fate/Unlimited Code


En tiiä mikä minuun iski kun Saber Lilyn päätin tehdä. Tästä asusta en oikeastaan osaa sanoa sen enempää että rakaistuin vaan tuohon itse asuun (ei sillä että Saberissä olisi mitään vikaa, mukava naikkonehan hän on).
Mutta tämä on ehkä odotetuin asu koko vuonna. Ja Saber Lilyä aattelin käyttää Aconin kisassa.

Päivä 2= Saeko Busujima; Highschool of the Dead

Ei voi muuta sanoa kuin hardcore. Tästä tulee hauskaa. Saekolla on niin HC asenne että pakkohan neitokaista oli cossailla. Adianen peruukki menee uusiokäyttöön Saekossa, ja mitä vielä voin sanoa Saekosta, noh, sanottakoon että ei tuu olemaan ihan verivapaata puuhaa. Saya Takagi tulee myös mukaan Aconiin.

Tracon

Päivä 1= Ciel Phantomhive; Kuroshitsuji
Mun eka ja luultavasti viimenen crossplay! Hienoo. Sanottakoon että onneksi tissini eivät ole sitä D:n luokkaa, joten bindauksesta tulee luultavasti ihan semi mukavaa. Tykästyin tuohon asuun totaallisesti (onhan punanen se toinen lempiväreistäni). Saa nähä tuon silmän kanssa koska jos tarkkaan katsoo niin ei Cielillä oo sitä sen silmälappua tuossa. Violetti piilari täältä tullaan!
Isoin ongelma tämän asun kanssa on pituuteni. Ciel on 13-14 v pikkupoika ja tunnetusti tosi lyhyt. En määkään mikään hujoppi oo, mutta kyllä sitä pituutta löytyy sen 173 cm (plus vielä kun Cielillä on PAKKO joka asussa olla korkokängät!) Muttajoo, elämme asian kanssa. Myöskin Lizzy my darling tulee coniin mukaan.

Kisa-asu=Lydia; Valkyrie Profile 2:Silmeria
 Ciel ei ole sitä maailaman kaikkeuden kovinta kisa-ainesta, joten päätin ottaa erillisen kisa-asun Traconiin. Se on sit vaan Cieliä päälle kisan jälkeen, eihän siinä muuta.
 Oi Lydia Lydia. Mistä alottais. Hämärässä menneisuudessäni cossailin Frannia josta jäi 20e:n jousi melkein käyttämättömäks. Joten päätin että nyt on pakko löytää joku jousihahmo ja cossailla sitä. En kumminkaan halunnut aivan randomia hahmoa, joten valitsin Valkyrie Profile pelin jota on tullut pelailtua tunti jos toinenkin.
Kun tarkemmin tutkin hahmolistaa, löysin kolme mahdollista vaihtoehta. Edellämainnittu Lydia, Phyress ja Lylia. Lydia voitti silmäänmiellyttävällä väriskaalalla.
Peruukki on hankittu ja housut puolitiessä. Nuff said.



Päivä 2= Fran; Final Fantasy XII
 Fran saattaa olla monille tuttu tämän näköisenä. Tämä kuva on tosiaan ilmeisesti Frannin concept arttia. Päänvaivaa tämä aiheuttaa sillä että tämä on siis todellakin ainoa kuva mikä tästä puvusta löytyy. Olin chibiconissa positiivisesti yllättynyt että puku ei ole niin underground etteikö se suomeenkin asti olisi päässyt.
Fran on oikeastaan melkein valmis. Vain bolero, kengät ja parit yksityiskohdat puuttuvat. Tähän asuun tulen heittämään mukaan myös Lydian jousen (joka oli alkuperäsesti Frannin anyways). Myös Balthier lähtee mukaan Traconiin (:



Noh, tässähän tätä kerrakseen. Eihän tässä ole kuin...12 pukua. HEH hupsista. 

Coneissa nähään !


~Hansku



2 kommenttia:

  1. Hahaa, Mäkin aion cossata Lukaa, ei mitään hajuu vaan missä, ehkä tsukissa...
    JA traconiin ollaan isommassa porukassa tulossa kuroshitsuji cosseissa, olen undertaker :) toivottavasti nähdään :)

    VastaaPoista
  2. Harmi etten tuu tsukiin, olisin halunnut nähny Lukasi (:
    Niin tää postaus on sen verran vanhempaa versiota, että uudemmisssa suunnitelmissa Ciel ja Kirin on vaihtaneet paikkaa, koska Nekoconissa on parikilpailu ja ainoa hyvä paricossi oli Ciel ja Elizabeth.

    VastaaPoista